Tara Westoverin Opintiellä on huikea muistelmateos, joka kuljettaa lukijan Idahon vuorten rinteille mormoniperheen elämään, jossa varustaudutaan maailmanloppua varten. Tara kertoo kirjassa omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä siitä, miten perhe hylkäsi lopulta hänet, kun hän lähti kouluttautumaan.
Opintiellä kiinnosti heti, kun siinä muutamia vuosia sitten kuulin, mutta toisaalta olin jostakin syystä hieman varautunut alkaessani sitä lukemaan. Muistelmissa ja omaelämäkerroissa on monesti jotain, joka ei kiinnosta. Tässä tapauksessa alku tuntui kangertelevan, mutta lopulta se johtui ehkä siitä, etten antanut tälle kirjalle sen vaatimaa huomiota. Lopulta tarina imaisi mukaansa kiitettävästi, ja kuten takakannessa sanotaan, totuus on tarua ihmeellisempää Taran elämässä.
Opintiellä on kasvutarina, se on tarina itsenäistymisestä ja jopa selviytymisestä, mutta myös perheestä – perheen roolista elämässä, perheen arvojen hylkäämisestä ja siitä, miten perhe hylkää lapsensa. Tara kasvaa seitsenlapsisessa suurperheessä, jonka isä on henkisesti järkkynyt ja uskoo maailmanlopun tulevan hetkenä minä hyvänsä. Hän säilöö ympäristöön varastoja (mm. säilykkeitä ja bensaa), jotta perhe selviää maailmanlopusta. Äiti taas uskoo yrttien parantavaan voimaan. Tara pienestä pitäen kerää ja keittelee yrttejä äitinsä apuna tai paiskii raskaita miehisiä ja fyysisiä hommia isänsä romuttamolla. Perhe ei usko yhteiskuntaan, koulutukseen tai lääketieteeseen, Taralla ei siis ole asiaa kaupungin kouluun vaan heppoiset oppinsa hän saa kotikoulussa eli lukemalla kotona kirjoja ja sen, mitä äiti hänelle ehtii ja muistaa opettaa.
Tara on kuitenkin lahjakas tyttö, joka alkaa kyseenalaistaa vanhempiensa maailmankuvaa. Hän lähtee lopulta kouluun, mutta sekään tie ei ole helppo. Hänellä ei ole perustietoja ja -taitoja, jonka päälle koulutusta lähteä rakentamaan, ja hän joutuu melko pian vastakkain niiden isojen tietoaukkojen kanssa, joita hänellä on. Hänellä ei ole varaa kouluttautua vaan vararikko iskee melko nopeasti, mutta onneksi hän on myös lahjakas ja etenee stipendien ja tielleen osuneiden ystävällisten opettajien turvin eteenpäin. Koulupolku ei ole helppo myöskään, koska hänen vanhempansa eivät usko siihen, mutta Taralle on silmiä avaava kokemus huomata, ettei hänen isänsä maailmankuva olekaan ainoa oikea, isän totuus ei olekaan välttämättä ainoa totuus. Perhe kuitenkin lopulta hylkää Taran, koska kuvittelee tämän joutuneen paholaisen riivaamaksi ja pahuuden ympäröimäksi. Taran pitää tehdä valinta perheen ja opintien välillä eikä se suinkaan ole helppo valinta, vaikka kaikki tosiasiat puhuvatkin sen puolesta, että Taran pitää katkaista välinsä perheeseensä.
Opintiellä on ennen kaikkea koskettavaa ja väliin jopa hirvittävää luettavaa. Tuntuu hurjalta lukea siitä, miten Taran perheessä on sattunut kaikenlaisia onnettomuuksia ja tapaturmia eikä lapsia (tai vanhempia) ole viety sairaalaan vaan heitä on lääkitty yrtein tai uskomuksin. Kalloja suunnilleen halkeaa tai ruumiinjäseniä palaa, mutta sairaalaan ei mennä. Lapset ovat myös syntyneet kotona eikä Tara edes tiedä virallista syntymäpäiväänsä, koska kukaan ei oikein muista tai ole varma, milloin hän syntyi. Suomalaisen yhteiskunnan näkövinkkelistä monikin asia tuntuu kovin etäiseltä ja kaukaiselta, mutta ainakin sitä on kovin ylpeä ja kiitollinen suomalaisesta koulutuksesta, terveydenhuollosta ja yhteiskunnan toimivuudesta. Se ei nimittäin ole lainkaan itsestäänselvää.
Tara ei varsinaisesti kerro lopulta kovinkaan paljon uskonnosta, mutta toisaalta moni asia hänen perheessään ei olekaan kiinni siitä. On eri asia uskoa ja kuulua uskontokuntaan sekä on eriasteisia tapoja uskoa. Taran isän maailmankuvassa usko on yksi asia, mutta toisaalta hänen ongelmansa eivät liity ainoastaan uskoon vaan myös mielenterveyden ongelmiin. Vainoharhainen isä kun kuvittelee, että koulussa aivopestään lapsia ja yhteiskunnan jäsenet kuuluvat Illuminatiin. Isän ongelmat kuitenkin heijastuvat koko perheeseen hänen ollessaan tärkein auktoriteetti. Kaikki lapset eivät myöskään pääse perheen arvoja pakoon vaan jäävät töihin isän tai äidin yritykseen. Lisäksi Taran isoveli käyttäytyy hyvin väkivaltaisesti tätä kohtaan, mihin Taran silmät aukeavat vasta opintojen aikana, mutta vanhemmat eivät tätä ota kuuleviin korviinsa. He näkevät isoveljen vain kärsineen pahuudesta, mutta tulleen taas uskoon.
Kaikkinensa Opintiellä on siis varsin vaikuttava ja ravisteleva lukukokemus, jota suosittelen kyllä lämpimästi. Siinä pääsee niin erilaisen kasvukulttuurin sisälle, että ei voisi kuvitellakaan. Välillä Taran elämä tuntuu vain selviytymiseltä ja Taran palatessa yliopistolta Buck Peakille jopa jännitin, mitenhän hänelle käy, vaikka toki kirjaa lukiessani tiesin, että hän selviää jotenkin tästä kaikesta. Väliin piti myös muistutella itselleen, että tämä on tosiaan muistelma, nämä asiat ovat tapahtuneet, vaikka Tara itsekään ei väliin ollut aivan varma, miten kaikki oli lopulta mennyt. Joissakin kohdin hänen omat muistonsa esimerkiksi erosivat veljien muistoista, ja noista sirpaleista oli osa muistoista luotu kasaan. Toisaalta voin kuvitella, että traumaattisia tilanteita muistellessa voi muistikin tehdä hyvin tepposet. Kirjan on kääntänyt taitavasti vastikään palkittu kääntäjä Tero Valkonen.
Helmet-lukuhaasteessa Opintiellä sopii mm. kohtiin 1. kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa, 4. joku kertoo kirjassa omista muistoistaan, 11. kirja kertoo köyhyydestä, 26. elämäkerta henkilöstä, joka on elossa, 29. kirjan henkilön elämä muuttuu ja 38. kirja on käännetty hyvin.
Tara Westover: Opintiellä. Muistelma. Tammi 2018. 435 sivua. Suomentanut: Tero Valkonen. Alkuteos: Educated. 2018.
Kommentit
Lähetä kommentti