Helsingin kirjamessut ovat jo ihan nurkan takana – ja tällä kertaa ihan oikeasti livenä! Emme kumpikaan malta odottaa, että pääsemme hypistelemään kirjoja ja nauttimaan ainutlaatuisesta messutunnelmasta. Kirjamessujen aikaan Messukeskuksessa tuntuu olevan jotain erityistä: kirjat valtaavat koko ison salin, puheensorina kuuluu niin vieraiden huulilta kuin eri lavojen kaiuttimista ja jopa ihmistungos on ihana asia kirjojen ystävien kokoontuessa yhteen.
Tuttuun tapaan Hanna on jo merkinnyt yliviivaustussilla parhaat keskustelut messulehdestä: kirjat voivat käsitellä mitä aihetta tahansa ja siksi messuilta löytyy kuultavaa ja kiinnostavaa jokaiselle. Elina puolestaan odottaa eniten hyviä kirjatarjouksia ja aikoo etsiä jo hyvissä ajoin lahjoja pukinkonttiin. Nautimme messuilla siis hieman eri asioista, mutta koostimme alle yhteen mielestämme kiinnostavimmat messutärpit.
5 messutärppiä Helsingin kirjamessuille 2021:
- Tänä vuonna mukana on myös verkko-ohjelmaa, jota voi katsoa pääsylipun avulla heti tai tallenteena messujen jälkeen. On mahdollista ostaa myös pelkkä verkkolippu: loistojuttu, että koronavuodesta on opittu, ja tapahtumat voidaan järjestää myös hybridisti.
- Töölö-lavalla keskustellaan paljon kirjallisuudesta laajemmin sekä sen eri alailmiöistä. Töölönlahti-lava on puolestaan pyhitetty äänikirjoille.
- Lauantaina klo 13–14 Hakaniemi-lavalla kuullaan ja nähdään ennakkotallenne Suon villin laulun kirjoittaneen Delia Owensin haastattelusta. Kirja lumosi meidätkin. Lue Elinan ja Hannan arviot.
- Lauantaina klo 14 Hakaniemi-lavalla esiintyy messujen tähtivieras Matt Haig. Hanna kirjoitti Haigin Keskiyön kirjastosta juuri kevätpuolella.
- Mukana on myös paljon keskustelua rakastetusta Tove Janssonista, jonka kuolemasta tuli tänä kesänä kuluneeksi 20 vuotta. Perjantaina Senaatintori-lavalla kuullaan Johanna Venhon Syyskirjasta, joka on romaani Tove Janssonista. Sunnuntaina Kruununhaka-lavalla Juha Järvelä kertoo puolestaan kirjastaan Tove Janssonin Helsinki.
Kommentit
Lähetä kommentti