Steven Hall: Haiteksti

Steven Hallin Haiteksti on varsinainen aivopähkinä kirjaksi: se käsittelee kieltä, kirjoja, tietoa ja muistoja kokeellisella, tekstiä ja ajatuksia sekoittavalla vauhdilla. En ole vieläkään aivan varma, mitä luin, ja koska siitä on ehtinyt kulua myös kuukausi tai pari, niin en enää kunnolla muistakaan. Kirjassa esiintyvä, muistoja syövä hai on taitanut hyökätä tännekin.

Haiteksti alkaa, kun päähenkilö Eric Sanderson herää eikä muista kuka, missä on ja miksi on. Kotiaan tutkiessaan hän löytää kuitenkin vähitellen vihjeitä, joita ”edellinen” Eric Sanderson on jättänyt jälkeensä. ”Edellinen” viittaa tässä tapauksessa muistinmenetystä edeltävään Ericiin, joka on osannut ennakoida muistinmenetyksen ja avittaa siten itseään vihjein. Näiden avulla Eric voi alkaa koota muistojensa palapeliä, joka vie hänet lopulta melko vauhdikkaalle seikkaillulle.

Ericiä jahtaa nimittäin käsitteellinen hai eli ludoviciaani, joka hyökkää hänen kimppuunsa jopa olohuoneessa, kunnes Eric lähtee karkuun ja pyrkii pitämään hain loitolla erilaisia keinoja hyödyntäen. Käsitteellinen hai on informaatiotulvasta syntynyt peto, joka hakeutuu erityisesti kovaa ajatustyötä tekevien luo ja nakertaa näiden muistoja ja ajatuksia kerta toisensa jälkeen siten, että palautuminen muistinmenetyksestä on yhä vaikeampaa.

Pakomatkallaan Eric törmää mm. itsensä monesti monistaneeseen Mycrfot Wardiin, joka kopioi tietoisuuttaan jatkuvasti yhä useampaan henkilöön, sekä kavereihin, jotka auttavat häntä pelastautumaan hailta ja jotka haluavat tuhota Mycroft Wardin. Parhaiten hailta pystyy suojautumaan eristämällä itsensä sanoilla eli radiohälyllä, valtavalla määrällä kirjoja tai muuta tekstiä. Eräässä kohtaa Eric ja orastava ihastus Scout ryömivät kirjoista ja kirjojen sivuista rakennetussa tunnelistossa, joka kuulosti oikein viehättävältä paikalta.

Haiteksti on jonkinlainen yhdistelmä Mementoa, Matrixia ja vauhdikasta jännäriä. Hallin kirjaa on verrattu myös David Lynchin surrealistisiin ja monitahoisen pulmallisiin elokuviin eikä syyttä. Muistikatkojen pulmat ja monisyinen, jatkuvasti uudelleen rakentuva juoni muistuttavat Lynchin elokuvia, jotka ajoittain menevät ainakin itseltäni yli hilseen. Haitekstissä on ilmeisesti myös piilotettuna paljon viitteitä eri kirjallisiin teoksiin, mutta itse en näistä ihan hirveän montaa bongannut. Taisin valitettavasti lukea tätä liian vauhdilla jäädäkseni miettimään sen enempää.

Kuka olen ilman muistojani?

Haiteksi on siis melko vaikea kirja ymmärtää, enkä tiedä, onko sitä edes tarkoitettu kokonaan ymmärrettäväksi. Erilaisia tulkintoja on niin monia, ettei tästä ole varmaan mahdollista muodostaa universaalia tulkintaa. Kokeellisuudessaan pidän Haitekstistä kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Taivaallisesta vastaanotosta, josta kirjoitin vastikään. Kaikkiaan minusta on tainnut tulla liian laiska lukija näille haastaville kirjoille. Pitäisi varmaan vähän petrata.

Oma tulkintani kirjasta kuitenkin on (ja tästä moni on varmasti samaa mieltä), että se käsittelee kielen ja todellisuuden suhdetta. Eräässä kohtauksessa Ericin pitää muun muassa juoda lasista, jossa on vain paperilappu, jossa lukee ”vesi”. Riittääkö pelkkä kirjainyhdistelmä sekä ajatus siitä, mihin se viittaa, tehdä sen todeksi? Tämä itse asiassa muistutti minua siitä, kun pikkulapsena itse pohdin, maistuuko esimerkiksi paperimainoksessa oleva kuva tomaatista samalta kuin oikea tomaatti. Aikuisellehan tämä on ihan naurettava pohdinta, mutta lapselle ymmärrettävä tapa hahmottaa maailmaa, kuvia ja sanoja sekä niiden suhdetta kuvaamiinsa asioihin. Haitekstissä on ehkä vähän tätä samankaltaista uudelleen opettelua: lapsenomaista suhtautumista sanoihin.

Sanat tulevat todeksi kirjassa myös sikäli, että yhdessä kohdin Hall kuluttaa kymmeniä sivuja hain kuvaamiseen. Tällä en tarkoita, että hän kuvailisi, minkä näköinen hai on, vaan sitä, että sanoista muodostuu sivulle konkreettisesti hain muoto. Sivu sivulta hai tulee lähemmäksi eli kasvaa suuremmaksi.

Samaan tapaan Haitekstissä kuvataan myös kielen ja muistojen suhdetta. Miten iso osa muistoistamme onkin ajatuksia, jotka muodostuvat enemmän tai vähemmän kuvista ja sanoista? Kun muistot, joihin sanat viittaavat, häviävät mielestämme, ne häviävät myös todellisuudestamme.

Tästä nouseekin esiin kolmas teema: ihmisen, identiteetin ja muistojen suhde. Jos ihminen ei muista, kuka on ja mitä hänelle on tapahtunut, onko hän enää sama ihminen? On oikeastaan häkellyttävää ajatella, miten iso osa meidän minuudestamme muodostuu muistojen, kokemusten ja sanojen kautta. Jos näitä kokemuksia ja sanoja ei enää ole mielessämme, ne eivät enää määritä sitä, miten käyttäydymme tässä hetkessä.

Nämä kaikki ovat hienoja teemoja ja Hall kuljettaa niitä taiten. Toisaalta koen myös, että näin monitahoinen vyyhti jää avonaiseksi – mikä on osittain tarkoitus, mutta toisaalta tuntuu, ettei se aivan kokonaan ole tarkoitus. Eli lankojen yhteen sitominen jää välillä uupumaan. Tämä on siis kiinnostava teos, mutta mielestäni se ei noussut aivan siitä kuulemani hypen tasolle.

Loppuun nostan esiin vielä neljännen teeman, joka on oma tulkintani omien kokemusteni ja nykyajan perusteella. Haitekstissä ludoviciaani käy niiden kimppuun, jotka ajattelevat paljon, sillä se elää informaatiosta ja teksteistä, ja seurauksena nämä henkilöt menettävät muistinsa. Näen tässä vertauskuvan nykyajan informaatioähkylle ja keskittymiskyvyttömyydelle: saatavillamme on koko ajan niin paljon tietoa ja ärsykkeitä, että niitä alkaa myös unohtua eikä niitä toisaalta tarvitse edes internetin ja teknologian aikakaudella muistaa. Onhan kirjan pahiskin nimeltään Mycroft Ward – tuleeko mieleen mikään teknologian suurjätti?

Vertauskuva informaatioähkyyn tuskin on ollut Hallin tarkoitus, sillä some ei ollut todellakaan nykyisellä tasolla vielä kirjan julkaisuaikaan. Mutta tämä on oma tulkintani, ja siinä onkin kirjallisuuden ja erityisesti Haitekstin hienous. Jokainen on vapaa tekemään oman tulkintansa.

Lukuhaasteessa sijoitan Haitekstin kohtaan 45. Palkittu esikoisteos. Lisäksi se sopisi kohtiin 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana; 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti; 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija; 16. Kirjan luvuilla on nimet ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

Steven Hall: Haiteksti. WSOY 2007. 451 sivua. Suom. Kaijamari Sivill. Alkuteos: The Raw Shark Texts (2007).