Julia Quinn: Hurmurin valloitus (Bridgerton #4)

Hurmurin valloitus on Julia Quinnin Bridgerton-sarjan neljäs osa: olen kirjoittanut aiemmista osista Salainen sopimus, Yllättävä rakkaus ja Naamiaisten kaunotar jo aiemmin. Luin tämän itse asiassa jo maaliskuussa, mutta jäin odottamaan arvion kanssa siihen, jos lukisin vuoden aikana muitakin Bridgertoneja ja kirjoittaisin niistä kokoavasti. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että muut kirjat ajavat Bridgertonien edelle, joten kirjoitanpa Hurmurin valloituksesta yli puolen vuoden takaisten muistojen perusteella. :D

Kuten aiemmatkin Bridgertonit, on tämäkin 1800-luvulle sijoittuva, vain kevyesti historialliseen kehykseen istuva romanttinen hömppä höystettynä astetta yksityiskohtaisemmilla seksikuvauksilla. Päähenkilöt ovat vanhapiika (peräti 28-vuotias, herrajestas!) Penelope Featherington, johon on tutustuttu jo aiemmissa osissa älykkään Eloise Bridgertonin parhaana ystävänä. Herrasmiehen roolia tässä osassa näyttelee puolestaan Bridgertonien kolmas poika Colin Bridgerton, joka tunnetaan haviteltuna mutta vaikeasti saavutettavana hurmurina – varsinkin seurapiirejä ruotivan, salanimellä toimivan lady Whistledownin terävän kynän johdosta.

Penelope on aina rakastanut Colinia, joka ei ole suonut hänelle juuri katsetta kummempaa. Kuten ei kukaan muukaan. Penelope onkin tuomittu seinäruusun rooliin, kunnes merillä ja ulkomailla viihtyvä Colin saapuu jälleen Lontooseen pistämään seurapiirien neitojen päät sekaisin. Colin on nimittäin alkanut kyllästyä elämäänsä ja kaipaa jotain muuta, jotain pysyvämpää.

Kummasti ja yllättäen Colin löytää etsimänsä vanhasta ystävästään Penelopesta sielunkumppanin, joka ymmärtää häntä ja kannustaa häntä toteuttamaan itseään. Penelopesta, jolle hän ei ennen ollut uhrannut ajatustakaan. Ja kyllähän sen arvata saattaa, miten kuviossa käy.

Hurmurin valloitus jatkaa samaa linjaa kuin muut Bridgertonit eli se täyttä historiallista hömppää. Pitäydyn käyttämästä tätä termiä aiemmin, kun kirjoitin Luxuksesta, mutta Bridgertonit ovat kyllä niin eri maailmasta, että niitä ei voi kuvata kuin hömpäksi. Viihdyttäviä ne kyllä ovat, vaikka eivät tarinoiltaan mitään järisyttäviä tai järin yllättäviäkään.

Hurmurin valloitus on ehkä sikäli astetta tylsempi, että se toistaa ikivanhaa high school -leffojen kuviota, jossa nörttityttö on seinäruusuna, kunnes koulun suosituin poika yhtäkkiä näkeekin tytön sisältä ulospäin säteilevän kauneuden. Olen tosin perso tällaisille tarinoille, joten sikäli pidin tästä osasta, mutta Colinin mielenmuutosta olisi kyllä voitu pohjustaa vähän enemmän.

Tässä osassa kirjoittaminen on puolestaan tärkeässä roolissa paristakin syystä. Yksi näistä on se, että saamme viimein vilauksen salamyhkäisen lady Whistledownin henkilöllisyydestä.

Romaanin loppu ottaa tosin taas sellaisen loppukirin, että vauhdissa ei tahdo pysyä mukana, kun salaisuudet ja ongelmat toisensa jälkeen sysätään tieltä. Sama kävi Naamiaisten kaunottaressa. Lisäksi hahmot ja tapahtumakäänteet ovat turhan karikatyyrimäisiä.

Ja tästä kaikesta huolimatta luen Bridgertoneja ja luen varmaan seuraavatkin osat vielä joskus. Miksi? Koska vaikka historialliset tarkkuudet eivät romaanien sivuja pakota, hahmot ovat stereotyyppisiä ja juonenkäänteet heppoisia ja ennalta-arvattavia, Bridgertonit ovat loistavaa aivot narikkaan -viihdettä, jolla välillä nollata aivot kuunnellen niitä vaikka siivotessa. Ja haluanhan minä nyt saada tietää, miten muiden Bridgertonin sisarusten naimakauppojen kanssa käy.

Lukuhaasteessa sijoitan Hurmurin valloituksen kohtaan 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave. Lisäksi se sopisi kohtaan 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen.

Julia Quinn: Hurmurin valloitus (Bridgerton #4). Tammi 2021. 392 sivua / 12h 47 min (äänikirja). Lukija: Anniina Piiparinen. Suom. Siiri Hornsby. Alkuteos: Romancing Mister Bridgerton (2002).