Essi Tammimaa: Isän kädestä (Hanna)

Essi Tammimaa: Isän kädestä

Otava 2018

319 sivua

Kuten Helsingin kirjamessuja käsittelevässä tekstissämme kuvasinkin, Isän kädestä päätyi hyllyyni messuhumun heräteostoksena, johon en ollut etukäteen juurikaan tutustunut. Tiesin teoksesta kuitenkin onneksi riittävästi, sillä muuten koko homma olisi saattanut tulla aikamoisena yllätyksenä. Isän kädestä on nimittäin kertomus pari-kolmekymppisestä naisesta, joka tutkii normista poikkeavia seksuaalisuuttaan ja halujaan. Se kuvaa vavahduttavan todentuntuisesti sitä, miltä tuntuu haluta tulla kuristetuksi, lyödyksi, pakotetuksi, sidotuksi, alistetuksi, ja lopulta romaani saa jopa äärimmäisen tabun – insestin – muotoja, vaikka todellisuudessa kyse ei suinkaan ole insestistä.

Romaani pyörii enimmäkseen päähenkilö Ruutin ja tämän kumppanin (lopulta aviomiehen) suhteen ympärillä. He tapaavat kuin kohtalon johdattamana baarissa, ja molempien halut käyvät sopivasti yksiin. Ruutin nälkä on kuitenkin suurempi: hän tarvitsee seksuaalisuuden tarjoamaa vapautusta huomattavasti enemmän, laajemmin ja useammin kuin Luukas. Tutkimusmatkaa tehdään kuitenkin yhdessä, ja se onkin nimenomaan tutkimusmatka: kumpikaan ei oikeastaan tiedä, mitä tekee eikä osaa kummonikoida halujaan. Lähtökohtaisesti pariskunta puhuu siis toiveistaan ja tunteistaan seksin saralla aivan liian vähän, mikä tosin on aika osuva kuva keskivertopariskunnasta, mikäli median monituisia parisuhdeartikkeleita on uskominen. Tällä tavoin päädytään alkuun väärinkäsityksiin.

Ruut tarvitsee komentajan: jonkun, joka kertoo, mitä tehdä. Eikä vai kerro vaan käskee – lujastikin, hellästi mutta lujasti. Vain siten Ruut tuntee olevansa arvokas, ja tästä syytä hän janoaa alistua koko elämässään Luukaksen hellään mutta lujaan huomaan. Seurauksena on orjaleikki, joka samaan aikaan on ja ei ole nimenomaan sitä – leikkiä. Ajoittain leikki on kuitenkin Luukakselle liikaa: vastuu toisen elämästä – syömisestä, nukkumisesta, urheilusta – on liikaa.

Orjaleikin kariuduttua pariskunta kulkee kivikkoista tietä, kun Ruut tuntee elämässään tyhjyyttä ja rakkaudettomuutta. Kunnes lopulta löytää sen omimpansa: mitä jos Luukas olisikin isi. Tässä kirja todella taivuttaa yhteiskunnan sääntöjä ja oletuksia seksistä kuten Luukas taivuttaa Ruutia. Ja käy henkisesti kivuliaasti ilmi, kuinka vaikeaa tällaisen tabun "näytteleminen" on pariskunnalle itselleenkin.

Romaanissa kuvataan hieman myös Ruutin töitä: hän opettaa äidinkieltä yläkoululaisille. Työssään hän tarkkailee nuorten – erityisesti erään Amandan – kamppailua teini-ikänsä pahimmissa syövereissä. Amanda havahtuu romaanin aikana lesbouteensa, ja Ruut kokee tarvetta auttaa tyttöä, joka on niin paljaana ja kovana maailmaa vastaan. Kuten Ruut, myöskään Amanda ja tämän mieltymykset eivät vastaa yhteiskunnan odotuksia. Nuoressa Amandassa ja Ruutissa ilmenee siis molemmissa se, millaista on olla auki maailmaa vastaan mutta samalla niin sulkeutunut. Toisaalta toisin kuin kotona, työssään Ruut on voimakas: hän ei ole koko elämässään alistettu.

Romaanissa ei ole varsinaista juonta. Pikemminkin voisi sanoa, että se on tutkimus seksuaalisuuden löytämisestä, seksuaalisuuden marginaalisista ja äärimmäisistä muodoista sekä siitä, mitä ne tekevät parisuhteelle. Miten sovittaa halut yhteen: tehdäkö sopimus, kuten Luukas ja Ruut yrittävät? Eivätkö parisuhteet aina ole kirjoittamattomia sopimuksia tavalla tai toisella?

Samalla se  on myös tutkimus satuttamisesta, sitomisesta, hallitsemisesta ja alistumisesta. Romaani selvittää, mitä se vaatii eri osapuolilta, mutta kysymystä luodataan tosin enemmän Ruutin näkökulmasta. Luukaksen näkökulma jää kapeaksi, mutta loppujen lopuksi sekin on hyvä tuoda esille. On tärkeää ymmärtää Luukaksen vastuu: miten vaikea on tietää, missä kulkee raja kumppanin nautinnon sekä oikean ahdingon ja kivun välillä. Toisaalta Luukas on se osapuoli, joka haluaa olla välillä ihan vain tavallisesti – Ruut puolestaan ei. Ruutin säännöillä siis kuitenkin enemmän mennään: kumpi siis on lopulta alistettu?

Normeja ravistellaan todella isi-pikku Ruut -kuviossa. Ensikatsauksella kyse on insestileikeistä, tarkemmin tarkasteltuna siinäkin on kyse seksuaalisuuden valtasuhteista: isän ja tyttären välillä oleva valtasuhde, mistä kirjan nimikin itsestäänselvästi kumpuaa. Yhtäältä kyse on valtasuhteesta, toisaalta Ruutin ja Luukaksen rooleista. Kolmanneksi voidaan ajatella raamatullista näkemystä, mihin myös Ruutin ja Luukaksen nimet viittaavat

Ruutin menneisyyttäkin kuvataan, mutta mielestäni se on oikeastaan hieman turhaa. Tuntuu yksinkertaistamiselta vetää johtopäätös, että lapsuuden ongelmat johtaisivat poikkeaviin seksimieltymyksiin. Toisaalta Tammimaa ei vedä mutkia näin suoriksi, mutta ilman menneisyyden kuvaustakin olisi pärjätty. Lisäksi romaanin alkupuolella hypellään sekavasti ajassa, ja lukijan voi olla vaikea pysyä mukana.

Tammimaa käyttää paljon kielikuvia, joiden kautta muun muassa kuvataan ruumillisuutta. Itselleni tällainen kerronta oli uudenlaista ja virkistävää vaihtelua: Tammimaalla on selkeästi oma tyyli. Ilman näitä kauniita kielikuvia K18-aiheessa olisi saatettu helposti lipsahtaa mauttomuuten puolelle, mutta rajoja ravistelevasta aiheesta huolimatta kuvaus pysyy tasokkaana. Upeudessaan kielikuvat auttavat myös ymmärtämään Ruutin tuntoja ja niiden moniulotteisuutta. Näin ollen Isän kädestä on laadultaan ihan eri luokkaa Fifty Shades of Greyn kanssa ja sysää sen suoraan harlekiiniromaaniosastolle. Toisaalta ajoittain kerrontaa uhkaa hukkua kielikuviin, mikä saattaa tehdä tekstistä toisille lukijoille vaikeammin seurattavaa.

Isän kädestä on hyvä muistutus siitä, miksi kannattaa tarttua välillä kirjamessuilla uusiin kirjoihin ja kirjailijoihin ihan ex tempore. Teos on virkistävän uskalias ja esittelee lukijalle maailman ja maailmankuvan, joka saattaa olla vieras ja jota ei välttämättä itse jaa tai edes hyväksy. Hyvän kirjallisuuden merkki siis.

Lukuhaasteessa sijoitan Isän kädestä kohtaan 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi sen tabu-aiheen vuoksi ja koska alun alkaen pelkäsin, että kerronta livahtaa Fitty Shades on Greyn kaltaiseksi (vaikka yllätyinkin iloisesti) imelyyskuorrutukseksi. Lisäksi se sopisi myös tavallaan kohtaan 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa sekä kohtiin 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä ja 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti.