Charles Dickens: David Copperfield

Yli tuhatsivuinen David Copperfield on eittämättä klassikko. Se kerrotaan olevan osittain Dickensin omaan elämään pohjautuva kasvutarina. Sen klassikkoaseman ymmärtää, mutta varsinkin omasta vanhasta painoksestani oli aika jo hieman jättänyt – se hyvässä että huonossa.

Romaanin nimikkohahmoa David Copperfieldia koettelee kohtalo. Hänen isänsä kuolee ennen hänen syntymäänsä ja äitikin hänen ollessaan hyvin nuori, jolloin hän jää ilkeän isäpuolen ja tämän sisaren hoteisiin. Parivaljakko syyttää häntä milloin mistäkin, ja hänet laitetaan käytännössä pakkotyöhön. Nokkelana ja rohkeana poikana David karkaa ja etsiytyy isänsä tädin luo, josta on kuullut mutta jota ei ole tavannut. Päämäärätietoinen täti ottaa Davidin kasvatikseen, ja elämä tuntuu asettuvan uomilleen.

David menestyy opinnoissaan, joiden aikana hän asuu tätinsä tuttavan Wickfieldin luona. Siellä hän ystävystyy talon tyttären Agnesin kanssa. Davidista ja Agnesista tulee toisilleen rakkaat ystävykset, miltei sisarukset, elämän ajaksi. Tuolla hän tutustuu myös Wickfieldin oppipoikana toimivaan Uriah Heepiin, joka on varsin vastenmielisen mielistelevä hahmo.

David iskee silmänsä kauniiseen Doraan, jonka saa vastoinkäymisten kautta omakseen mutta jonka lapsellinen ihastuttavuus osoittautuu kohtalokkaaksi avioliiton ja taloudenpidon saralla. David, joka kirjoittaa muistelmiaan vanhempana, osaa kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, miten hän nuorempana vähitellen ymmärsi virheensä. Naiivin ja suloisen Doran vastinpari on Agnes: käytännöllisenä ja järkevänä ihmisenä hän on Doran vastakohta. Romantiikan ajan romaanille tyypillisesti mieleltään heikko Dora on kuitenkin myös fyysisesti hento, heikko ja sairaalloinen.

Romanttisten seikkailujen lisäksi David kohtaa elämänsä aikana monia muitakin seikkailuja ja saa useita ystäviä matkan varrella. Hänen lapsuudenhoitajansa säilyy hänen elämässään tärkeänä hahmona pitkään, ja lapsuudesta monet rakkaat hahmot ovat mukana läpi elämän tuomassa iloa ja surua. Esimerkiksi lapsuudenystävä Emily aiheuttaa murhetta karatessaan avioliittoon ja päätyessään turmion tielle, ja David tekee kaikkensa auttaakseen perhettä viattoman tytön pelastamiseksi.

Luin David Copperfieldia koko kevään lähinnä iltalukemisena sängyssä, ja se osoittautui melkoiseksi urakaksi. Romaanin kirjoitustyyli on ajalleen hyvin tyypillinen ja hahmot melko yksiulotteisia, mikä teki romaanista kuitenkin helppoa luettavaa. Painos on toki melko vanha, joten mukana oli vanhahtavaa sanastoa, mutta se oli oikeastaan melko virkistävää. Vanhempi suomennos istuu varmasti paremmin alkuperäisteoksen tunnelmaan. Mielestäni onkin aika mielenkiintoinen ilmiö, että käännöksistä tehdään usein uusia moderneja käännöksiä, vaikka alkuperäisteokset pysyvät tietenkin aina samoina.

Vaikka hahmot ovat yksiulotteisia – mistä yksi esimerkki on viattoman suloisen Doran sekä enkelimäisen ja käytännöllisen Agnesin vastakkainasettelu – heihin luo silti siteen ja romaanin loputtua heitä alkoi jopa hieman kaivata. Myös esimerkiksi Davidin ystävä Micawber on hyväsydäminen mutta auttamattoman avuton talousasioissana, ja kiero Uriah Heep on karikatyyrimäisen niljakas mielistelijä.

Romaanissa on monia surullisia ja traagisiakin käänteitä, mutta Dickensin kerronta on kevyttä ja humoristista. Hahmojen edesottamuksia seuraa ajoittain huvittuneella kiinnostuksella. Vanhahtava sanasto ja lauseenkäänteet sopivat tähän huumoriin mielestäni hyvin ja lisäävä tunnelmaa.

David Copperfield on siis varsin perinteinen kehityskertomus, ja yksinkertaisista ja karikatyyrimäisistä hahmokuvauksista huolimatta siinä on tarkkanäköistä ihmistuntemusta. Koska kyseessä on Dickensin omaelämäkerrallinen romaani, Davidista tulee kaiken sivussa ja lakimiehen-uransa ohessa myös kuuluisa ja suosittu kirjailija.

Eräänlaisena muistelmateoksena kerronta heijastelee myös muistojen rakennetta: kertoja-David tunnustaa monesti, ettei enää muista varmasti, miten vuosien värittämät tapahtumat tarkalleen menivät. Tästä syystä jäin pohtimaan, voiko kertojaa pitää epäluotettava. Lukijalla ei varsinaisesti ole syytä olla uskomatta, mitä David kertoo, mutta muistojen häilyvä rakenne ja sen tunnustaminen tuo kieltämättä tiettyä epäluotettavuutta. Itse hahmona ja sikäli kertojana David on kuitenkin varsin rehellinen eikä sikäli tyypillinen epäluotettava kertoja. Jätän sen kuitenkin tällä erää lisäämättä romaania lukuhaasteessa epäluotettavan kertojan kategoriaan.

Kaikkiaan David Copperfield ei kuitenkaan ollut itselleni lukijana mitään erityinen kokemus, enkä sikäli suosittele sitä muille kuin niille, jotka ovat kiinnostuneet kasvutarinoista, klassikoista tai 1800-luvun kirjallisuudesta yleisesti.

Lukuhaasteessa sijoitan David Copperfieldin kohtaan 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta ("Tämän kirjan sivujen asiana on osoittaa, tuleeko minusta elämäni sankari, vai saavuttaako joku muu sen aseman").

 

Lisäksi se sopisi kohtiin 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella; 7. Kirjassa rikotaan lakia; ; 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa; 25. Kirjassa ollaan saarella; 30. Kirjassa pelastetaan ihminen; 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan ja 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.

Charles Dickens: David Copperfield.
Karisto 1924. 1161 sivua. Suom. J. Hollo.
Alkuteos: David Copperfield. 1850.