Siirry pääsisältöön

Kesäkuun saldo 2020


Kesäkuun helteistä huolimatta kirjasaldomme ei karttunut sen kummemmin kuin aiempina kuukausinakaan. Sen sijaan meillä molemmilla on kovat odotukset lomakuukaudelta heinäkuulta. Kuukausittaisessa postaussarjassa kerromme mitä tuli luettua kuun aikana ja mitä kirjallisia ostoksia teimme.

ELINA: 

Kesäkuussa luin yhteensä neljä kirjaa, mikä tuntui vähäiseltä viime kuun kahdeksaan verrattuna, varsinkin kun aloitin kesälomanikin. Toisaalta taas kulunut kevät oli sen verran raskas, ettei mikään ihmekään, että pientä väsymystä on ollut ilmassa kesäkuun aikana. Luin kuitenkin itselleni kovin tyypillisiä kesäkirjoja kuten chick litiä eli Sophie Kinsellan Sitä saa mitä antaa sekä dekkarin eli Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (uudelleen lukupiiriä varten). Juhannuksena luin ihastuttavan Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen, joka jatkossa kuuluu ehdottomasti juhannusperinteisiini ja juhannuksen jälkeen vielä viimeisen toukokuussa ostetuista kirjoista eli Elizabeth Stroutin Olive Kitteridgen, josta myös nautin kovasti. Kaikki lukemani kirjat olivatkin oikein mainioita!

Vaikka en kesäkuussa lukenutkaan yhtä paljon kuin edellisessä kuussa niin sain kuitenkin kirjoitettua postauksia ihan kiitettävästi ja postattua myös jo parista kesäkuun kirjasta. Toki edelleen on keväältä aika monta postausta vielä kirjoittamatta, mutta pikkuhiljaa.


Kesäkuussa tuli myös shoppailtua runsaasti lisää hyllyntäytettä, kun satuin sekä Suomalaisen että Akateemisen kirjakaupan alennusmyynteihin. Suomalaisessa kirjakaupassa oli tarjouksessa 3 pokkaria 15 eurolla. Mukaani lähtivät Suvi Vaarlan Westend, Rosie Walshin Hän lupasi soittaa sekä Donna Leonin Nuoruuden lähde. Akateemisen 4 pokkaria 3:n hinnalla oli mainio tarjous, koska siihen sisältyi koko pokkaritarjonta ja valinnanvaikeutta ilmeni. Lopulta kuitenkin valitsin Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta, Mhairi McFarlanen Sinuun minä jäin, Viv Groskopin Älä heittäydy junan alle ja Elena Ferranten Uuden nimen tarinan, jonka annoin äidilleni. Kerrassaan siis mahtava valikoima uusia pokkareita, joista toivottavasti useampi päätyy luettavakseni heinäkuussa.

Heinäkuussa aion ensimmäiseksi lukea loppuun kaikki kirjat, jotka nyt kuunvaihteessa ovat kesken - niitä on peräti viisi! Sen jälkeen nappaan varmaankin Donna Tarttin Tiklin kesäprojektiksi ja sen seuraksi ehkä jotain klassikkoa. Márquez polttelee kovasti edelleen. Lisäksi tartun varmasti ainakin uusiin pokkareihin ja mitäpä olisi kesä ilman Christietä!

Kesäkuussa luetut kirjat:
Kesäkuussa ostetut kirjat:
  • Suvi Vaarla: Westend
  • Donna Leon: Nuoruuden lähde
  • Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa
  • Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
  • Elena Ferrante: Uuden nimen tarina
  • Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin
  • Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista

HANNA:


Minulle kesäkuu oli puolestaan suhteellisen samanlainen lukukuu kuin toukokuu. Luin pari kirjaa opintoja varten, ja opiskeluhommiin meni muutenkin melkoisesti aikaa töiden jälkeen. Kaikkiaan koko kesäkuu meni kuin siivillä, ja hyvä kun enää muistan, mitä tuli luettua helteiden aikaan. Helteet nimittäin tarjosivat useampiakin tilaisuuksia nauttia kirjoista ulkona, enkä tullut tarttuneeksi näihin tilaisuuksiin läheskään niin paljon kuin olisin halunnut.  Toivon mukaan heinäkuussa loman aikaan juuri sopiva kesälämpö hellii taas. Elinan juhannusperinne kuulostaa sekin aivan ihanalta: ehkä pitää yrittää itse samaa juhannuksen tiimoilla ensi vuonna. Kesäperinteeksi olisi mukava ottaa myös Janssonin Kesäkirja, jonka olen tullut lukeneeksi vain kerran.

Nyt kuitenkin takaisin tähän päivään ja kesäkuun luettuihin opuksiin. Kahden teoriakirjan lisäksi tulin lukeneeksi kaunokirjoja kolme kappaletta, kuten toukokuussakin. Kesäkuun alkupuolella luin Ben Lernerin 10:04, jota ei ole suomennettu, sekä Ian McEwanin Poltteen, jonka luin itse asiassa englanniksi (Solar). Lisäksi luin syksyn Helsingin kirjamessuilta nappaamani Nobel-voittajan Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat. Yhteensä tuli luettua siis viisi kirjaa.

Mistään näistä en kuitenkaan ehtinyt blogata, vaan sen sijaan kirjoitin kesäkuussa muista kevään kirjoista. Syyniin pääsivät T. Coraghessan Boylen When the Killing's Done, Elena Ferranten Loistava ystäväni sekä Amitav Ghoshin Gun Island. Ostoskoriin kesäkuussa ei puolestaan tarttunut kuin yksi kirja, kun tilasin verkkokaupasta Richard Powersin Overstoryn, jota en malta päästä lukemaan. Olisin ostanut kirjan kivijalkaliikkeestä, mutta sieltä sitä ei valitettavasti löytynyt.


Kesäkuussa luetut kirjat:
  • Ben Lerner: 10:04
  • Ian McEwan: Solar
  • Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat
  • Kaksi teoriakirjaa opintoihin
Kesäkuussa ostetut kirjat:
  • Richard Power: The Overstory

Kommentit