Siirry pääsisältöön

Heinäkuun saldo 2020


Suomalaisten pääasiallinen lomakuukausi heinäkuu oli meille rentouttavaa aikaa ja ehdimme molemmat lomailla. Luettuja sivuja kertyi kuitenkin vaihtelevasti. Vaikka pian mennään jo puolivälissä elokuuta, niin tässä vielä siis heinäkuun lukusaldomme ja mitä uutta tuli hankittua kirjahyllyjemme täytteeksi.

ELINA:

Heinäkuussa luin seitsemän kirjaa ja se oli mielestäni oikein hyvä määrä kesälomakuukaudelle, parempi ainakin kuin kesäkuun neljä. Heinäkuun alussa luin loppuun Elif Shafakin Kirotun Istanbulin, joka oli kyllä todella hyvä romaani. En lopulta jaksanutkaan ottaa Donna Tarttin Tikliä sen valtavan koon vuoksi mukaan kesälomareissulle vaan pakkasin kassiin lähinnä pokkareita, joita ehdinkin myös lukea ihan kiitettävästi. Kesälukemisena olen aina pitänyt niin mysteereistä kuin chick litistä ja niitä molempia oli heinäkuussakin listalla. Dekkareiden osalta luin pari Agatha Christietä sekä Donna Leonin. Chick litin osalta Sophie Kinsellaa sekä kesäkuussa alennuksesta ostetun Rosie Walshin Hän lupasi soittaa, joka olikin oikeastaan pieni sekoitus romantiikkaa ja mysteeriä. 

Tilasin kesäkuussa myös uuden painoksen Jane Austenin klassikosta Järki ja tunteet, nimittäin tänä vuonna ilmestyneen Kersti Juvan suomennoksen. Se ehti ilokseni saapua juuri ennen mökkireissua ja sain senkin siten luettua lomamatkan aikana. Tuosta kirjastahan minulla on jo useampikin painos, mutta en voinut vastustaa uutta suomennosta ja kaunista kirjaa. Lisäksi Oulun reissulla ostin Jane Austenin Uskollinen ystävänne sekä Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat, jotka olen molemmat toki lukenut aiemmin, mutta ne eivät ole hyllystäni löytyneet vielä. Sain myös äidiltäni luettavakseni Jessica Fellowesin Mitfordin murhat. Kesälomareissulta löytyi myös sopivaa juotavaa: nimittäin tuo kuvassakin näkyvä "kirjakauppa", joka sisältää rooibos-teetä. 

Elokuulle en aio asettaa kummempia lukutavoitteita. Aloitin juuri Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä ja muutama kesäpokkarikin olisi vielä luettavana varmasti. Lisäksi aion yrittää postailla enemmän, kun lomalla ei näköjään sitäkään tullut kovin ahkerasti tehtyä.

Heinäkuussa luetut kirjat:
Heinäkuussa ostetut tai saadut kirjat:
  • Jane Austen: Järki ja tunteet
  • Jane Austen: Uskollinen ystävänne
  • Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
  • Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

HANNA:

Olipas Elinalla mainio kirjakesä! Itse en voi väittää olleeni niin tehokas. Oma lomani alkoi vasta puolivälissä heinäkuuta, joten tehokasta lukuaikaa oli teoriassa vain pari viikkoa. Totuus kuitenkin on, että neljän viikon lomaan tulee tupattua yleensä niin paljon tekemistä, että lomalukeminen jää lopulta vähemmälle huomiolle kuin toivoisi. En ole myöskään kovin tehokas ranta- tai pikniklukija. Ulkona ollessa huomioni herpaantuu hyvin usein nauttimaan luonnosta ja ympäristöstä.

Heinäkuussa luin yhteensä kolme kirjaa. Kesäkuussa ostamani Maja Lunden Sininen pääsi heti lukulistalle, ja luinkin sen jo ennen lomaani. Lisäksi lukaisin Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan 700-sivuisen kolmannen osan Tuonela sekä kuuntelin loppuuun Elena Ferrante Napoli-sarjan toisen osan Uuden nimen tarina. Lukemisen lisäksi vierailin ensi kertaa Suomen kirjallisuuden museo Pukstaavissa, joka oli kauan odotettu elämys: väliaikaiseen pakohuoneeseen emme kuitenkaan päässeet, mikä oli harmi.
 
Kirjoja en ostellut juurikaan, mistä olen ylpeä: hyllyni pursuavat jo muutenkin. Vasta-alkaneena lintubongarina ostin kotimaan matkalta lintujen lajioppaan bongaamisen helpottamiseksi, minkä lisäksi ostin uuden version Humisevasta harjusta kirpparilta. Itse asiassa painos taitaa olla sama, joka minulla jo on, mutta omani on rikki, joten ostin tilalle ehjän version. Toivottavasti ehtisin lukea sen lähiaikoina: kutkutus sen lukemiseen on nimittäin vaaninut helmikuun teatterinäytöksestä saakka. Kuten Elinakin, pyrin elokuussa julkaisemaan arvioita kesän aikana luetuista kirjoista, joista en ole ehtinyt julkaista arviota vielä monistakaan.
 
Heinäkuussa luetut kirjat:
 Heinäkuussa ostetut kirjat:
  • Lintujen lajiopas
  • Emily Brontë: Humiseva harju

Kommentit