Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen on elämän merkityksettömyyden kriisiin, elämässä ajelehtimiseen ja nuoruuden muisteluun keskittyvä eksistentiaalinen teos. Se kuvaa aikaa samaan aikaan sekä nopeasti että viipyilevästi – kuten elämäkin kulkee.
Päähenkilö on Hajime, joka muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan sekä sitä, miten on päätynyt siihen, missä on nyt. Keskiössä on lapsuuden/nuoruudenystävä Izumi, joka tuntuu olevan ainoa, johon Hajime on tuntenut syvempää yhteyttä. Muutoin hän ajelehtii elämässään eteenpäin ja hyppelee lopulta myös onnenkantamoiselta toiselle, kun hänen vaikutusvaltainen appiukkonsa auttaa Hajimen jaloilleen.
Miltei puolet romaanista kuluu siihen, kun Hajimi kuvaa elämäänsä avioliittoonsa saakka. Izumi on alussa pienessä osassa, kunnes ystävykset ajautuvat erilleen – mutta Izumi kulkee jatkuvasti Hajimen mukana hänen ajatuksissaan. Teini-iän ensimmäinen tyttöystävä ja parisuhde tämän kanssa saavat Hajimen katsomaan itseään ja itsekkyyttään ensi kertaa peilistä. Opiskeluvuodet menevät hujauksessa ja yksinäisyyden keskellä, kunnes Hajime löytää vaimonsa, saa lapsia ja perustaa oman yrityksen vaimonsa isän avustuksella. Tässä arjessa hän taapertaa kuin kuka tahansa ruuhkavuosia elävä keski-ikäinen mies.
Kunnes.
Kunnes Izumi löytää Hajimen parin vuosikymmenen jälkeen uudelleen. Valtavan kauniiksi naiseksi kasvanut Izumi on lopulta todellinen eikä vain muisto Hajimen mielessä. Ystävysten välinen side on yhtä rikkumaton kuin ennenkin, mutta Izumi pysyy mysteerinä eikä kerro itsestään eikä elämästään juuri mitään. Selvää myös on, että heidän ystävyydessään on aina ollut ei-platoninen pohjavire. Hajime on mennyttä miestä ja valmis antamaan kaikkensa Izumille – ja jättämään kaiken.
Rajasta etelään, auringosta länteen on hienosti kirjoitettu, kuten Murakamilta saattaa odottaa. Romaanin paras osuus on mielestäni ensimmäinen puolikas, jossa mennyttä kuvataan hämmästyttävällä nostalgisuudella ja etäisyydellä, jotka kantavat myös viimeiseen puolikkaaseen. Hajime tuntee olevansa irrallinen omassa elämässään, ja tämä irrallisuus välittyy tekstin kautta. Lukijakin jää samanaikaisesti etäiseksi tarinasta mutta myös sitoutuneeksi siihen. Elämänkulun kuvaus on niin tuttua jokaiselle – varsinkin jokaiselle, joka on ylittänyt kolmenkympin rajapyykin ja kykenee katselemaan teini-ikäänsä ja nuoruuttaan etäisyyden tuoman linssin läpi. Etäisyys tuo myös ymmärrystä.
Izumin ilmestyminen tekee tekstistä heti välittömämpää ja Hajimeen virtaava elämännälkä on aistittavissa. Hän ei enää kulje haamuna elämässään. Toisaalta tässä intohimoisessa energiassa on myös vaarallinen vireensä, joka välittyy lukijalle mutta ei ehkä niinkään Hajimelle itselleen. Lukija ymmärtää, miten paljon voi mennä mieleen ja miten paljon Hajimella on menetettävää. Tai niin ymmärtää Hajimekin, mutta sanotaanko, että lukija ehkä välittää Hajimen kohtalosta jopa enemmän kuin Hajime itse, joka keskittyy vain Izumiin.
Hienovaraisesta, samaistuttavasta ja näkemyksellisestä kerronnasta huolimatta Rajasta etelään, auringosta länteen ei ole säväyttävä teos. Kirjoitusta voi arvostaa ja siitä voi nauttia, mutta tarina mielestäni lässähtää loppua kohden, vaikka päättyykin kutkuttavan arvoituksellisesti. Mukana on lisäksi kohtauksia, joilla ei lopulta ole merkitystä: osan kohtauksista suorastaan odotin johtavan johonkin suurempaan, mutta niihin ei juuri palattu enää uudelleen.
Jos pitää Murakamista, Rajasta etelään, auringosta länteen voi olla joko pettymys tai iloinen yllätys. Se on suhteellisen lyhyt, joten sen lukee nopeasti, ja nautittavan kirjoituksen vuoksi sitä voi suositella Murakamin faneille. Jos puolestaan ei ole lukenut Murakamia ennen, suosittelen aloittamaan jostain toisesta teoksesta.
Lukuhaasteessa sijoitan Rajasta etelään, auringosta länteen kohtaan 25. Kirjan nimessä on ilmansuunta. Lisäksi se sopisi kohtaan 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja.
Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen. Tammi 2017. 230 sivua. Suom. Juha Mylläri. Alkuteos: Kokkyō no Minami, Taiyō no Nishi (1992).
Kommentit
Lähetä kommentti