Siirry pääsisältöön

Frank Herbert: Dyyni, toinen ja kolmas osa - Muad'dib & Profeetta

 


Dyyni on klassikko, jonka lukemista en todellakaan kadu. Herbert on ollut sitä kirjoittaessaan aikaansa edellä ja luonut toisille planeetoille sijoittuvan maailman, jollaista scifin kirjoittajat/ohjaajat eivät juuri tee tänäkään päivänä ainakaan mitenkään huomattavan paljon.

Luin Dyynin suomenkielisen version ensimmäisen osan viime vuonna. On tärkeää painottaa, että kyseessä on nimenomaan suomenkielinen versio, sillä suomenkielisen version kolme ensimmäistä osaa ovat sama asia kuin englanninkielisen version ensimmäinen osa. Eli alkuperäisteoksen ensimmäinen osa on suomeksi hajotettu kolmeen osaan.

Näistä kolmesta suomenkielisestä osasta luin nyt loput kaksi Muad’dib ja Profeetta. Muad’dibin luin jo alkuvuodesta, joten tätä kirjoittaessani muistikuvat ovat aika hatarat, mutta Profeetan luin tässä syksyllä. Haluan kuitenkin kirjoittaa niistä samassa postauksessa, kun kyseessä on kuitenkin käytännössä sama teos.

Muad’dib kuljettaa tarinaa ja rakentaa maailmaa

Muad’dib jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Puolet Muad’dibistä on suunnilleen tuttua myös vuonna 2021 tulleesta leffasta (joka oli parhaita leffateatterikokemuksia pitkään aikaan). Päähenkilö Paul ja hänen äitinsä Jessica pakenevat Harkonnenien vallankaappausta ankaralla Arrakis-planeetalla ja löytävät lopulta fremen-heimon. Fremenit ovat Arrakisin alkuperäisväestöä, joka on tottunut aavikon armottomuuteen, ja siellä väijyviin vaarallisiin hiekkamatoihin. Fremenien silmät ovat täysin siniset planeetan arvokkaan, rohdoksi kutsutun luonnonvaran seurauksena: rohtoa käytetään paitsi poltto- myös huumausaineena.

Muad’dib kuvaa Paulin ja Jessican lyöttäytymistä fremenien matkaan ja heidän nopeaa sulautumistaan osaksi tätä vähemmistökulttuuria. Lisäksi lukuja jaksottavat Prinsessa Irulanin kirjoittamat pätkät isästään Muad’dibistä, joka mitä ilmeisimmin on Paul. Uskonnollisen myytin mukaan yksi benegesseriitta (mielenhallinnan taitoja omaava ja tämän taidon hallintaan koulutettu nainen) synnyttää poikkeuksellisesti pojan, joka on muuttava valtakunnan suunnan. Jessica on benegesseriitta, ja Paulista mitä ilmeisimmin rakennetaan tällaista messiashahmoa.

Siihen nähden, että Muad’dib on keskimmäinen kolmesta teoksesta eli alkuperäisteoksen keskiosa, se on yllättävän tasapainoinen. Se keskittyy kuvaamaansa tarinaan luoden samalla kuvaa kirjan maailmasta.

Profeetta loikkii ajassa

Profeetassa tarina hyppää sen sijaan ajassa eteenpäin eli se tuntuu olevan kuin osa eri kirjaa, vaikka onkin samaa teosta. Paul on jo vakiinnuttanut asemaansa fremenien keskuudessa ja suunnittelee hyökkäystä Harkonnenneja vastaan. Jessicalla on puolestaan omat murheensa, kuten on myös Paulin ”epävirallisell vaimolla”.

On sanomattakin selvää, että tämä taisto Harkonnenneja vastaan on kirjan suuri taistelu ja konflikti. On sen vuoksi valitettavaa, että tarina tekee melkoisia aikahyppyjä, jotka vähän sekoittavat lukijan päätä ja loppuhuipennus jää nopeaksi antikliimaksiksi.

Paulilla on mielensä sisällä kyky elää samanaikaisesti menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa, ja nyt tämä taito on hioutunut huippuunsa. Hänen voimansa ovat mitä ilmeisimmin vailla vertaa, eikä tätä kyseenalaisteta kirjassa juurikaan (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta). Tämä yhtäkkinen muutos ja Paulin tunnekylmyys tekevät mielestäni Paulista ohuen hahmon. Tässä kohdin tosin muistutan itseäni, että Dyyni on kirjoitettu 60-luvulla, jolloin kaikki fantasia- ja scifikirjallisuuden nyanssit ja harmaansävyt eivät olleet vielä kehittyneet, vaan koko genre oli lapsenkengissään.

Kaikista valitettavinta on kuitenkin, että nimenomaan tässä kolmannessa kirjassa on perässä sanasto. Dyynissä on kokonaisuutena nimittäin kaikenlaisia Herbertin keksimiä termejä ja maailmanymmärryksen kannalta olennaisia liittoumia, jotka selitetään tässä sanastossa. Sanasto on selkeästi ollut alkuperäisteoksen lopussa, mutta koska suomenkielinen teos on jaettu kolmeen osaan, se on mukana vain viimeisessä. Olisin kaivannut sanastoa jo ensimmäisen osan kohdalla.

Näistä valituksista voi saada ehkä kuvan, että en pitänyt Dyynistä – ja tämä luulo on väärä! Nautin Dyynin maailmasta suuresti, ja olen oikeastaan häkeltynyt, miten Herbert on saanut rakennettua lopulta melkoisen pieneen tekstimäärään kokonaisen maailman uskontoineen, kulttuureineen ja kasvitieteineen. Dyynin ekologia on nimittäin hyvin loppuun asti mietittyä, ja jäin toivomaan, että tätä maailmaa ja tiedettä olisi ripoteltu vielä enemmän tarinan sekaan sen sijaan, että se olisi ollut lopussa liitteinä.

Lisäksi on äärettömään kiinnostavaa lukea fantasiaelementtejä sisältävää scifiä, joka sijoittuu aidolta vaikuttavalle planeetalle, jonka luonnon toiminta on mietitty tarkkaan ja joka ottaa mytologiaansa vaikutteita itäisiltä aavikoilta. Yhdistelmä on vähintäänkin kiehtova, ja Dyyni on klassikkopaikkansa ansainnut.

Lukuhaasteessa sijoitan Muad’dibin kohtaan 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä ja Profeetan kohtaan 10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä. Lisäksi molemmat sopisivat kohtaan 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana ja Profeetta myös kohtiin 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä; 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

Frank Herbert: Dyyni 2: Muad’Dib. WSOY 1983. 251 sivua. Suom. Anja Toivonen. Alkuteos: Dune, book two: Muad’Dib (1965).

Frank Herbert: Dyyni 3: Profeetta. WSOY 1983. 262 sivua. Suom. Anja Toivonen. Alkuteos: Dune, book three: The Prophet (1965).

Kommentit