Satu sadusta joka oli satua on jo nimensä mukaisesti metafiktiivinen eli itseensä ja kirjoittamiseen viittaava teos. Se on lastenkirja satukirja satujen ja todellisuuden suhteesta ripauksella huumoria.
Sadun sadusta juoni koostuu siitä, kun satukirjailija yhtäkkiä menettää inspiraationsa ja jättää sadun kesken. Sadun hahmot jäävät aivan neuvottomiksi: kuninkaanlinnan palvelijat pysähtyvät paikoilleen, ja vain kuningas, kuningatar ja prinsessa jäävät hereille ihmettelemään, mitä oikein tapahtuu.
Kuningasperhe lähtee linnasta ulos seikkailulle: saavathan he kerrankin päättää itse, mitä aikovat. Ja jos he matkalla löytävät kirjailijan ja kehottavat tätä jatkamaan tarinaansa, niin sen parempi. Kirjailijaa ei ihan heti löydy, mutta kesken jääneistä saduista nauttiva pahis sekä muita tarinoiden hylättyjä hahmoja löytyy sitäkin enemmän.
Koska kyseessä on lyhyt lastenkirja, paljon tämän enempää siitä ei ole oikeastaan kerrottavaa tai sanottavaa. Ihastuin ajatuksessa kuitenkin siihen, että hahmot lähtisivät seikkailemaan omin päin, ja siksi ostin tämän kirjan alun alkaen. Myös ”tyhjän sivun pelko” ja inspiraatioköyhät aikakaudet kirjailijan elämässä ovat ihan kiinnostava aihe lastenkirjaan.
Tästä aiheesta saadaan vedettyä myös tärkeä teema lapsille mutta oikeastaan myös aikuisille. Omaa kohtaloonsa ja elämäänsä ei pitäisi suhtautua annettuna. Kuten kirjan kuninkaallinen perhe, myös meidän kaikkien olisi hyvä muistaa, että vaikka meiltä odotettaisiin yhtä asiaa tai vaikka olisimme koko elämämme kuluttaneet jonkun asian opetteluun, se ei tarkoita, ettemmekö voisi rakentaa kohtaloamme uudelleen. Kaikki valta on meidän omissa käsissämme.
Satu sadusta on tietenkin myös metafiktiota eli se kommentoi itseään ja juonenkäänteitään. Kun satuhahmot lähtevät omille teilleen tosimaailman ihmisten sekaan (vaikkakin näkymättöminä) voi pysähtyä miettimään, mikä on sadun ja tarinoiden suhde todellisuuteen.
Entä minkälaista omaa elämäänsä hahmot elävät kirjojen ja tarinoiden ulkopuolella? Esimerkiksi fanficit kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista ulottavat henkilöhahmot alkuperäisen teoksensa ulkopuolelle eli ne alkavat elää omaa elämäänsä. Tämä on ihan kiinnostava ajatus, ja olenkin ajatellut jossain vaiheessa ehkä kirjoittaa blogitekstin myös fanficeistä.
Olenkin lukenut tänä vuonna näemmä tavallista enemmän metafiktiota, sillä aiemmin kirjoitin myös Taivaallisesta vastaanotosta ja Haitekstistä. Satu sadusta jäi sekin kuitenkin valitettavasti pieneksi pettymykseksi, vaikka antoikin kaikenlaista pohdittavaa.
Lukuhaasteessa Satu sadusta joka oli satua sijoittuu kohtaan 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Lisäksi se sopisi kohtiin 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija; 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua tai 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.
Marjaleena Lembcke: Satu sadusta joka oli satua. Lasten Keskus 2011. 115 sivua. Kuvittaja: Sybille Hein. Suom. Jenny Savikko. Alkuteos: Ein Märchen ist ein Märchen ist ein Märchen (2004).
Kommentit
Lähetä kommentti