Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa (jatkossa Ylpeyttä ja ennakkoluuloa) on toinen osa Bloomsburyn kirjakauppa -sarjalle, jonka ensimmäisestä osasta Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa kirjoitin viime vuonna. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa -kirjan päähenkilö on kirjakaupan hallinnollisen puolen ammattilainen Verity, joka mieluummin pysyttelee kaupan taka-alalla eikä ole myyntityössä.

Verity on introvertti ja sinkku sekä täysin tyytyväinen tähän olotilaansa. Jotta hän saisi karistettua paritusintoiset kaverinsa pois niskastaan, hän on keksinyt mielikuvituspoikaystävän, joka joutuu sattumoisin jatkuvasti matkustamaan maailman merillä. Mutta pian valehtelu käy liian vaikeaksi ja Verity jättää poikaystävänsä – mutta kuvioihin astuukin kuin sattumalta ilmielävä Johnny, joka kaipaa puolestaan valetyttöystävää.

Verity ja Johnny (joka on tietenkin äärimmäisen hyvännäköinen, menestynyt arkkitehti ja kaupan päälle vielä kiltti) tekevät sopimuksen, että käyvät kesän aikana muutamissa tilaisuuksissa yhdessä, jotta karistavat ystävät kannoiltaan. Rakastua ei kuitenkaan saa, sillä Johnnylla on jo salattu mielitietty ja Verity puolestaan haluaa pitäytyä pyhässä yksinäisyydessään. Kyllähän sen taas arvaa, miten siitä käy.

Kirjan nimi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa tulee pääasiassa siitä, että Verityn suosikkikirja on Ylpeys ja ennakkoluulo. Hän siteeraa kirjaa milloin missäkin ja lisäksi typistää kohtaamansa ihmiset ajoittain tiettyyn muottiin, esimerkiksi että joku henkilö on kuin ilmiselvä Caroline Bingley. Kirjan fanittaminen on toki täysin ok, mutta tämä ihmisten luokittelu alkoi vähitellen ärsyttää, ja vaikka Ylpeys ja ennakkoluulo aivan tuhottoman hyvä kirja onkin, niin miksikään elämänoppaaksi tai raamatuksi en sitä valitsisi.

Toisaalta tämän ihmistyypittelyn kautta kirjaan tulee intertekstuaalinen ote eli Ylpeyttä ja ennakkoluuloa mukailee edeltäjäänsä, vaikkakin melko löyhästi. Yhtäläisyydet tulevat hahmojen samankaltaisuuksista sekä toki siitä, että Verity ja Johnny sortuvat molemmat omalta osaltaan niin ylpeyteen kuin ennakkoluuloihinkin. Mielestäni kumpikaan ei kuitenkaan ole selkeästi Darcy tai Elizabeth, vaan molemmissa on piirteitä kummastakin hahmosta.

Se, mikä minua kuitenkin ärsytti kirjassa eniten, oli se, että Verity on kirkkoherran tytär. Ei tässä varsinaisesti muuten mitään ongelmaan olisi, mutta kun termiä toitotettiin joka välissä. Tämän lisäksi erilaisiin seksuaalisuuksiin suhtauduttiin vähän karsaasti, mikä ei ollut mielestäni kovin tätä päivää vaan jopa vähän ahdasmielistä. Nämä olivat vain pieniä mainontoja (toisin kuin ”kirkkoherran tytär” joka luvussa), mutta pistivät minulle silti silmään.

Lisäksi minulla on kahtalaiset fiilikset introverttiuden kuvauksesta. Yhtäältä on hyvä, että karistetaan introversioon liittyviä ennakkoluuloja. Verity on esimerkiksi piinkova ammattilainen eikä suinkaan ujo tai epäitsevarma, mutta hän yksinkertaisesti väsähtää nopeasti ärsyketulvassa ja ihmisten keskellä. Toisaalta introversiolle tekee mielestäni hallaa myös se, että sitä korostetaan tyyliin: ”Behold: hän on introvertti ja silti aivan normaali.”

Ehkä tässä on kulttuuriero: Suomessa introversio ymmärretään ehkä enemmän aivan tavanomaiseksi osaksi ihmistä eikä miksikään, mitä pitää puolustella (vaikka kyllä sitä välillä pitää). Mutta tästä huolimatta – jos introversio on aivan normaalia, niin miksi introvertteja ei voida sitten vain kuvata tavallisina hahmoina korostamatta sitä, että he ovat introvertteja. Korostamalla nostetaan nimenomaan esiin se, että hahmossa olisi jotain erikoista.

Kirjakauppa ei puolestaan esiinny tässä osassa samassa mittakaavassa kuin edellisessä, mikä on ymmärrettävää, sillä Pienessä kirjakaupassa kauppa uudistettiin Onnellisten kirjojen kaupaksi, jossa myydään nimenomaan romanttista kirjallisuutta. Päähenkilö oli kaupan omistaja Posy, joten ekassa osassa keskityttiin senkin takia kirjoihin enemmän. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa sijoittuu osittain kauppaan, mutta kirjat tulevat teemana esiin pikemminkin Ylpeys ja ennakkoluulo -viitteiden kautta.

Kaikesta valituksestani huolimatta pidän kirjasta kyllä yleisesti. Tämän genren kirjat tuppaavat vain olemaan hyviltä ominaisuuksiltaan niin samanlaisia, että ärsyttävistä asioista löytyy enemmän sanottavaa. Kirjan premissi eli valeseurustelu on kuitenkin aina toimiva konsepti ainakin minulle: on kutkuttavaa seurata, miten tunteet kehittyvät, vaikka hahmot eivät niitä aina edes tunnista. Jos mukaan lisättäisiin vielä mustasukkaisuutta, niin sen parempi. Sitä tässä ei ole, mikä on vähän harmi (omasta mielestäni), mutta on toki ihan hyvä, että tätä kliseetä väistetään, sillä ovathan kolmiodraamat aika ylikäytetty juonikuvio. Kaiken kaikkiaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa tarjoilee viihdyttävää ja kevyttä, suloista luettavaa romantiikannälkäisille kirjojen ystäville – vähän kuten Onnellisten kirjojen kauppakin.

Helmetin lukuhaasteessa 2023 Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa sopii kohtiin 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä ja 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa (Bloomsburyn kirjakauppa #2). Tammi 2022. 368 sivua / 11h 50 min. Lukija: Rosanna Kemppi. Suom. Saara Pääkkönen. Alkuteos: True Love at the Lonely Hearts Bookshop (2017).