Siirry pääsisältöön

9 vuotta bloggaamista: parhaat kirjat vuosien varrelta

Tänään tulee 9 vuotta täyteen siitä päivästä, kun ensimmäistä kertaa aloitimme kirjabloggaamisen. Tuntuu uskomattomalta, että vuoden kuluttua tulee jo pyöreät kymmenen vuotta täyteen. Bloggaamisessa on ollut ilonsa ja surunsa, omat saavutuksensa ja haasteensa - näitä tulee reflektoitua yhä useammin, ja kenties luotaamme niitä joskus blogissakin.

Synttäreiden kunniaksi käännämme katseen menneisiin vuosiin ja muistelemme vähän, mitkä ovatkaan olleet parhaita kirjoja matkan varrella. Ne, jotka ovat seuranneet blogiamme aktiivisesti tai pidempään, ehkä muistavat, että listaamme aina vuoden päätteeksi fiiliksiämme menneestä kirjavuodesta ja valitsemme vuoden lukusaldosta yhden parhaan kirjan (tai no, ehkä joskus on ollut vaikea rajata vain yhteen 😁).

Tässäpä siis valikoidut parhaimmistot 9 vuoden ajalta. Listaukseen valikoimme yhden kirjan jokaiselta vuodelta sen perusteella, että molemmat ovat aikanaan vaikuttuneet/kirjoittaneet kirjasta tai kirja on yksinkertaisesti ollut jommankumnan mielestä niin hyvä.

9 vuotta, 9 parasta kirjaa

2014 - Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

2015 - Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

2016 - Tiffany & Thorne: Harry Potter and the Cursed Child

2017 - Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2018 - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

2019 - Erin Morgenstern: The Starless Sea

  • Hanna ihastui ikihyviksi Morgensternin Starless Sea -romaaniin (ei arvostelua blogissa)
  • Elinalle jäi tosin kirjasta toisenlaiset fiilikset viime vuonna. Mielipiteenjakaja tämäkin

2020 - J.K. Rowling: Potter-sarja

  • Elina luki vuonna 2020 Potter-sarjan kokonaan uudelleen ja koko helahoito lensi vuoden parhaimmistoon
  • Hanna aloitti Potterit uudelleen vuosien tauon jälkeen juuri äskettäin ja hurahdus on mitä suurin

2021 - J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

  • Elina luki Sormusten herran ensi kertaa loppuun saakka vuonna 2021 ja kärkeenhän se tietenkin heti nousi
  • Hanna ei ole blogannut LotRista, mutta kuten Potterereillakin, myös Tolkienin maailmalla on aina erityinen paikka sydämessä.

2022 - Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Kommentit