J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

 Kuten viime viikoilla kirjoitin, aloitin Potterituudelleen nuoruusvuosien jälkeen, jolloin ne tuli luettua moneen, moneen kertaan. Ja kuten viimeksikin kirjoitin, on tämä lukukokemus ollut melkoinen kyyti (tällä hetkellä loppuvaiheessa Puoliverinen prinssi). Luin Salaisuuksien kammion (sekä Azkabanin vangin) sairastaessani kotona, joten ne humahtivat vauhdilla läpi. Siinä lieneekin yksi syy sille, että olen hurahtanut sarjaan nyt niin täysillä. Erityisesti näiden alkupään kirjojen kanssa sain niin kovan vauhdin päälle, etten millään malttaisi lopettaa ja samalla odotan kauhulla sitä, että kirjat loppuvat.

Salaisuuksien kammio on käsittääkseni elokuvana ja kirjanakin monien suosikki – ainakin ollut. Näin Elinakin muisteli pari vuotta sitten. Itse aloitin Potterit siinä vaiheessa, kun neljäs kirja oli juuri julkaistu, joten Salaisuuksien kammion ohitti heti heittämällä Azkabanin vanki, joka on yhä suosikkejani. Mutta siitä sitten Azkabanin vangin kohdalla lisää.

Kaikkiaan tiedän kuitenkin, että jos Viisasten kivi ei ole toiminut sisäänheittokirjana, Salaisuuksien kammio sen viimeistään tekee. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kituuttaneet Viisasten kiven läpi (kummia tyyppejä), mutta Salaisuuksien kammion aloitettuaan Potterien maailma on vetänyt mennessään. Kenties se johtuu siitä, että toisessa kirjassa tietää jo, mistä on kyse.

Salaisuuksien kammiossa Harry palaa kesän päätteeksi ystäviensä kanssa Tylypahkaan, mutta hän ei odota vuotta niin innolla, sillä hän ei ole kuullut ystävistään koko kesän aikana. Sen sijaan uusi hahmo, kotitonttu Dobby, saapuu varoittamaan Harrya Tylypahkassa vaanivasta vaarasta – ja juuri hän on varastanut kaikki Harryn kirjeet. Harryhan ei varoituksista välitä vaan palaa Tylypahkaan, jossa alkaa toden totta tapahtua kummia, kun Harry kuulee murhanhimoisia ääniä seinien sisästä, ihmisiä jähmettyy/kivettyy ja väitetty Luihuisen perillinen on avannut legendaksi unohtuneen salaisuuksien kammion. Harrylla ystävineen on jälleen kerran mysteeri selvitettävänään.

Muistin miltei täydellisen hyvin, mitä kirjassa tapahtuu, mutta silti juoni veti vauhdilla virtaansa. Olen aina pitänyt tätä kirjaa melko lapsiystävällisenä – ja onhan se Viisasten kiven kanssa kepeimpiä sarjan kirjoista – mutta pakko sanoa, että ihan yllätyin siitä, miten hurja tämä onkaan. Verenhimoiset äänet seinien sisästä saivat miltei itsellänikin hien kihoamaan pintaa, kun kirjaa luki pimeänä iltana pimeässä huoneessa – ja mä sentään tiedän, mistä on kyse!

Harrysta sekä Tylypahkan ja Voldemortin historiasta opitaan Salaisuuksien kammiossa taas vähän lisää – kuten se, että Harry on kärmessuu ja osaa puhua käärmeille. Tämän paljastumisesta seuraa yksi Potterien huvittavimpia dialogeja/kohtauksia. Mutta miksi Harrylla on tämä taito, josta nimenomaan pimeyden velhot, itse Salazar Luihuinen ja jopa Voldemort tunnetaan? Kuten Viisasten kivessäkin, Salaisuuksien kammiossa annetaan vastauksia mutta myös herätetään sitä enemmän kysymyksiä. Kysymyksiä, joihin saadaan vastauksia myöhemmissä kirjoissa ja joita osaa jo odottaa.

”Mikä minä olen?” Harry sanoi?

”Kärmessuu!” Ron sanoi. ”Osaat puhua käärmeiden kanssa!”

”Niin osaan”, Harry sanoi. ”Tai siis, tämä oli vasta toinen kerta kun tein sitä. Kerran eläintarhassa usutin vahingossa kuristajaboan Dudley-serkkuni kimppuun – se on pitkä tarina – mutta kun se boa sanoi minulle, ettei ollut koskaan nähnyt Brasiliaa, niin minä tavallaan vapautin sen, vaikken tehnytkään mitään. Se tapahtui silloin kun en vielä tiennyt, että olen velho.”

”Kuristajaboa sanoi sinulle, ettei ollut koskaan nähnyt Brasiliaa?” Ron toisti voimattomana.

Salaisuuksien kammiosta muodostuu jännittävä tarina ja eräänlainen välikertomus, kun vertaa muihin kirjoihin: Ensimmäinen osa Viisasten kivi esittelee maailman ja kolmannesta osasta eli Azkabanin vangista eteenpäin alkaa koko sarjan tarina kasautua kokoon. Salaisuuksien kammio asettuu tähän väliin kokonaan itsenäisenä. Silti sen vahvuus onkin siitä, että Voldermort ei varsinaisesti esiinny siinä, mutta siinä annetaan paljon historiallista tietoa sekä katsaus Voldermortiin hahmona ja sinä nuorena miehenä, joka hänkin joskus oli. Jännittävän tarinan myötä taustoitetaan Potterien maailmaa tavalla, jota en aiemmin tullut ajatelleeksi.

Vanhoja ja tuttuja hahmoja

Kirjassa esitellään myös uusia hahmoja. Kotitonttu Dobby on mielestäni hahmona rasittava mutta myös herttainen – ehkä tämä on tarkoituskin. Hyvää tarkoittaessaan hän vain vaikeuttaa Harryn elämää, mutta toisaalta Dobbyn voimaantuminen kirjan lopussa tuo myös hyvän fiiliksen. Kuinka moni sorrettu ja kiusattu tarvitsisi elämäänsä samanlaisen hetken: hetken, jolloin voi nousta kiusaajiaan vastaa ja pitää puolensa? Toinen uusi hahmo, vieläkin rasittavampi sellainen, on Gilderoy Lockhart. Sankarillisia tekoja tehnyt, itserakas elämänkerturi, joka hurmaa kaikki noidat ja neidot vastustamattomalla hymyllään. Mutta kuten sanonta kuuluu: kaikki ei ole kultaa, mikä kimaltaa. Lockhartin näyttelijä elokuvassa on myös aivan mainio – ei ihan niin komea kuin hahmon pitäisi mielestäni olla, mutta elkeet ja hymy osuvat aivan nappiin.

Salaisuuksien kammiossa aloin myös löytää uutta arvostusta Hermionea ja hänen nokkeluuttaan kohtaan. Olen aina pitänyt koko päähenkilötriosta, mutta kukaan heistä ei ole ikinä ollut suosikkihahmoni. Hermione on kuitenkin tällä lukukerralla alkanut nousta yhdeksi suosikikseni: kaikkitietävyydessäänkin hän on älykäs, tunneherkkä ja suoraselkäinen hahmo, jolla on arvot kohdallaan ja joka ei pelkää sanoa asioita kuten ne ovat. Pakko kyllä sanoa, että Harry ystävineen on kyllä aika paljon nokkelampi ja nohevampi kuin mitä itse olin 12-vuotiaana, vaikka itse silloin varmasti muuta ajattelinkin.

Ja kuten kirjoitin Viisasten kivenkin kohdalla, käännökset ovat aivan huikeita. Sitä voisi luulla, että kun hahmojen sukunimet käännetään suomenkielisiksi väännöksiksi, siitä syntyy lapsellinen fiilis, joka tökkisi näin aikuisena, mutta se ei haittaa ollenkaan. Jotenkin tässä on onnistuttu luomaan kirjasarja, joka vetoaa eri ikäryhmiin ja antaa lukijalleen aina varmasti jotain uutta. Vähän kuten Muumitkin, mutta kuitenkin aivan eri tavalla.

Juoni ja käännökset imevät mukaansa kyllä niin hyvin, että välillä nukkumaan mennessä onkin vaikea välillä pistää kirjaa alas. Tämä koski yhtä lailla Salaisuuksien kammiota kuin muitakin Pottereita. On pitkä aika siitä, kun olen tuntenut kirjasta siten, että en meinaa nukahtaa, kun haluaisi lukea vielä yhden luvun. Se pistää miettimään – miksi luen elämässäni kirjoja, jotka eivät herätä tätä tunnetta. Mutta vastaushan toki on, että kirjat ovat erilaisia, ja jotkut kirjat, vaikka eivät tenhoaisi aivan samoin, vetävät silti mukaansa tai herättävät uusia ajatuksia ja maailmoja. Ja jos kaikki kirjat tenhoaisivat näin, ei mikään nousisi lopulta ylitse muiden. Mutta on tässä silti pieni reflektoinnin paikka.

Kantani Rowlingin nykyjuttuihin
Olen pettynyt Rowlingin ulostuloihin liittyen transihmisiin ja heidän oikeuksiinsa. Olen itse kaikenlaisen moninaisuuden kannalla ja vahvasti sitä mieltä, että seksuaalinen ja sukupuolinen vapautuminen ja moninaisuus lisäävät onnellisuutta. Mietinkin pitkään, miten suhtautua näihin minulle menneisyydestä niin tärkeisiin kirjoihin, kun niiden kirjoittaja on osoittautunut täysin omien arvojeni vastaiseksi ihmiseksi. Potterit ovat kuitenkin aina olleet ja ovat yhä minulle Rowlingista irrallinen maailma ja irrottautuneet monien fanien mielissä kirjailijansa ulkopuolelle. Kirjoitin tästä myös Viisasten kiven kohdalla. Potterit kannustavat myös lapsia lukemaan, mikä on nykyaika tärkeä arvo sekin. Lisäksi ne ovat jo hyllyssäni eli niiden lukemisesta ei kilahda enää rahaa Rowlingin pussiin.

Helmetin lukuhaasteessa 2023 Salaisuuksien kammio sopii kohtiin 5. Kirjassa ollaan maan alla; 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt; 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi; 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan; 40. Kirjassa hylätään jotain; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa ja 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Tammi 2001 (1999). 365 sivua. Suom. Jaana Kapari. Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets (1998).