J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

Oi voi voi, Azkabanin vanki, minkä taas teit. Jos Viisastenkivi ja Salaisuuksien kammio sinetöivät hurahdukseni Potterereihin tällä uudella lukukerralla, niin Azkabanin vanki heitti minut sisälle, lukitsi oven ja viskasti avaimen pois jättäen minut aivan pyörälle päästäni keskelle Potterien taikamaailmaa.

Azkabanin vanki oli nuoruudessani ehdottomasti suosikkini, ja uusi lukukerta vuosien jälkeen osoitti, että tämä seikka ei ole muuttunut mihinkään. Tätäkin lukiessani olin sairaana ja jouduin jättämän työmatkankin väliin, mikä harmitti vietävästi. Ja juuri se ainoa asia, joka sai nostettua mieleni maasta, oli nimenomaan Azkabanin vanki. Sairastaessa kun on aikaa, tulin ahmineeksi kirjan alle kahdessa päivässä. (Käy lukemassa Elinan fiilikset täältä.)

Katsaus lähihistoriaan

Azkabanin vangissa esitellään suosikkihahmoja ja tuodaan Potterien maailma lähihistoria (tai tarkennettuna Harryn vanhempien aika) käsinkosketeltavaksi tavalla, jota ei aiemmin tehdä. Kirja alkaa, kun jopa jästien (eli ei taikovien ihmisten) uutisissa kerrotaan vaarallisen vangin Sirius Mustan paosta. Harrylle käy pian ilmi, että Sirius Musta on paitsi velho myös vangittu aikanaan Voldemortin kannattajana – ja nyt hän havittelee murhaamaan Harryn, joka oli syy pimeyden velhon kukistumiselle.

Tylypahkassa kiertelee tästä syystä ankeuttajia – Azkabanin vankilan vanginvartijoita, jotka imevät ihmisestä kaiken ilon – ja ankeuttajille on Harryyn erityisen inhottava vaikutus. Onneksi apuna on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, ystävällinen ja kiltti Remus Lupin, joka sattumoisin tunsi aikanaan Harryn isän ja jota taikaliemiopettaja Kalkaros tuntuu jostain syystä todella vihaavan. Tämän kuvion kautta Harrylle alkaa paljastua vanhempiensa nuoruudesta asioita, joita hän ei aiemmin tiennytkään.

Tapa, jolla tarina ja mysteeri rakennetaan ja miten totuus vähitellen avautuu Harrylle, on mielestäni äärettömän vaikuttava. Henkäilin nytkin samoille kohdille ja paljastuksille, joille henkäilin nuorena. Kirja tuntui jatkuvasti tuovan lisää pieniä paljastuksen hippusia: palasia, joiden avulla aiempien tapahtumien palapeliä saattoi koota. Kirjan sivut miltei sauhuavat, kun tarinassa haluaa päästä eteenpäin.

Kolmessa luudanvarressa (kuppila) tapahtuva paljastus Siriusta Mustan historiasta ja Tylypahkan-vuosista on yksi suosikkikohtauksiani miltei koko sarjassa kaikessa yllättävyydessään ja vaikuttavuudessaan. Juuri tämä kohtaus avaa rivien välistä eräänlaisen kuilun Potterien maailman lähihistoriaan ja Harryn vanhempien elämään. Toinen sykähdyttävä hetki on, kun herrat Kuutamo, Matohäntä, Anturajalka ja Sarvihaara esittäytyvät ja myöhemmin pistävät Kalkarokselle luun kurkkuun. Tässä kohtauksessa sydämeni ihan lämpesi. Puhumattakaan kirjan lopun paljastuksesta, joka on yksi sarjan tunteikkaimpia kohtauksia.

Herrat Kuutamo, Matohäntä, Anturajalka ja Sarvihaara

toimittavat apuvälineitä taikojien ilkitöihin

ja ylpeinä esittävät:

KELMIEN KARTTA

Kelmien aika: fanficien aarreaitta

Kelmien aika on aina kiinnostanut minua suunnattomasti. Siitä annetaan sarjassa riittävästi tietoa ja rippeitä, jotta mielikuvitus herää, mutta ei niin paljon, etteikö kukin lukija voisi itse tilkitä aukkoja mielessään kasaan ja löytää itse uusia tarinoita, jotka ovat jääneet kertomatta. Tästä syystä fanciejäkin on olemassa, ja jotenkin Potterit ovat tällaisia rivien välisiä aukkoja pullollaan.

Siinä lieneekin näiden kirjojen suurimpia viehätyksiä. Ne onnistuvat tempaisemaan mukaansa omaan tarinaansa, mutta niiden hahmot ovat syviä ja maailma niin lähestyttävä ja todellisen oloinen, että ne tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Kepeän ja ilmavan kerronnan kautta maailmaan on helppo upota ja uskoa, että vaikka Harry tekee juuri nyt jotain ystäviensä kanssa, toisaalla tapahtuu samaan aikaan jotain muuta. Maailma on toisin sanoen elossa.

Tästä eteenpäin tulee paljastuksia, josta voi päätellä kirjan tapahtumia, joten jos et ole lukenut Azkabanin vankia vielä, etene vain omalla vastuulla. :D

Remus Lupinin hahmo yksi suosikeistani ja oikeastaan ehkä vähän aliarvostettukin hahmo. Hän on rauhallinen, ystävällinen, älykäs ja kiltti mutta ei tästä huolimatta itseään täynnä vaan vähän vaatimaton. Hänen elämänsä on ollut myös melkoisen traaginen: Ihmissutena hän on joutunut koko elämänsä ajan panettelun ja pelon kohteeksi huolimatta kyvyistään ja kiltteydestään. Häntä on aina arvioitu tuon asian kautta, johon hän ei voi vaikuttaa (jos ihmiset ovat saaneet tietää hänen kohtalostaan siis). Ja aivan kuin tässäkään ei olisi riittävästi, niin hän on Voldemortin sodan aikana kokenut kovia ja menettänyt monta ystäväänsä tavalla tai toisella – jääden jälleen yksin.

Erityisesti Remuksen hahmon kautta on todella vaikea ymmärtää Rowlingia nykyään. Potterit ovat aina olleet kirjoja, puhuvat erilaisuuden, tasa-arvon ja hyväksynnän puolesta. Näin ollen Remus Lupin on yksi niistä hahmoista, jotka saavat ihmettelemään, miten kyseisen hahmon kirjoittaja – joka kirjoittaa hahmosta niin lämpimästi – voi nykyaikana puhua niin hanakasti erilaisuutta vastaan. Tässä kohden en voi todeta muuta kuin saman kuin jo Viisasten kiven kohdalla: en suostu alistamaan Pottereita omassa mielessäni moiselle ahdasmielisyydelle – ne ovat kirjoina ja maailmana jo nousseet kirjoittajansa yli ja kirjoittajaansa suuremmaksi ilmiöksi.

Toinen tässä kirjassa esiteltävä suosikkihahmoni on – kuten varmaan miltei kaikille muillekin lukijoille – Sirius Musta. Siriuksenkin tarina on traaginen – sellainen, että sillä on helppo voittaa lukijat puolelleen. Asiaa ei ollenkaan haittaa Siriuksen kapinallinen, spontaani luonne. Siriuksesta opitaan lisää muiden kirjojen kohdalla, mutta hänet on syytä mainita tässä jo siitä syystä, että hän on Azkabanin vangin keskiössä.

Koska Azkabanin vanki on ehdoton suosikkini, siitä tehty leffa oli jo aikanaan vaikeassa paikassa vakuuttaa minut eikä se siinä onnistunutkaan. Leffa on kirjaan verrattuna mielestäni suorastaan hirveä. Kaikki se mysteeri ja kaikki ne pienet paljastukset, joilla kirjassa rakennetaan vähittäistä jännitettä ja syvennetäänn maailmaa, häviävät leffan vauhdikkuuden ja efektien alle. Tapahtumat ja juoni etenevät leffassa niin rivakasti, että paljastuksia tiputellaan kuin pommeja ilman, että niitä ehtii käsitellä. Kolmessa luudanvarressa tapahtuva paljastuskohtaus menettää tehonsa kokonaan. Enkä edes aloita Siriuksen ja Remuksen näyttelijöistä, jotka eivät istu rooleihinsa lainkaan, vaikka muuten ovatkin varmasti hyviä näyttelijöitä.

Lue Elinan kirjoitus Azkabanin vangista

Helmetin lukuhaasteessa 2023 Azkabanin vanki sopii kohtiin 1. Kirjassa on kartta; 5. Kirjassa ollaan maan alla; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt; 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon; 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi; 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa ja 47.-48. Kaksi kirjaa, joi

J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki. Tammi 2001 (2000). 456 sivua. Suom. Jaana Kapari. Alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (1999).