J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

 

Liekehtivä pikari on, kuten kaikki Potterit nautittavaa ja vauhdikasta, taattua laatua Potterien taikamaailmassa. Yllätyin silti siitä, miten hyvin tähänkin hyppäsi mukaan ja miten vauhdilla juonen kyytiin lennähti. Liekehtivä pikari sijoittuu nimittäin onnettomuudekseen suosikkini Azkabanin vangin sekä raastavan ja kattavan (ehkä liiankin pitkän) Feeniksin killan väliin. Näiden kahden tunnemylläkän välissä Liekehtivä pikari on jäänyt aina ehkä hieman paitsioon – vaikka sehän on suhteellisen tasainen sekä täynnä vauhtia ja jännittäviä käänteitä.

Kova lukutahti, jonka sain Pottereille ensimmäisessä kolmessa kirjassa, hiipui Liekehtivän pikarin aikana. Hurahdukseni ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään, vaan sen sijaan Azkabanin vangin innoittamana kanavoin innostustani yhä enemmän myös fanficeihin. Enpä olisi uskonut, että innostun Potter-ficeistä vielä vuosien jälkeen, mutta niin siinä vain pääsi käymään. Innostuin tosin jo kesällä Skam-fanficeistä, kiitos kyseisen norjalaisen tv-sarjan, joten olin luonut tälle fanituksen muodolle jo pohjaa. Nyt olen siis pallotellut fanficien ja Potter-kirjojen välillä, mutta kaikkiaan olen siis hyyyyvin sisällä Potterien maailmassa yhä.

Liekehtivässä pikarissa Harryn arpea – otsassa olevaa salamanmuotoista arpea, jonka Harry sai vauvana pimeyden lordi Voldemortin yrittäessä murhata hänet – särkee tavallista useammin. Huispauksen maailmanmestaruuskisoissa puolestaan nähdään ensi kertaa pimeyden piirto eli Voldemortin merkki, kun entiset kuolonsyöjät pistävät paikan mullin mallin. Velhomaailmassa tapahtuu eikä vain hyviä asioita.

Lopulta ikävät tapahtumat ja särky pääsevät kuitenkin unohtumaan, kun koulussa julistetaan jännittävä uutinen: Tylypahka järjestää nimittäin kolmiverhoturnajaiset, joihin osallistui myös kilpailijoita muista eurooppalaisista taikakouluista – Durmstrangista ja Beauxbatonsista. Harry on liian nuori kilpailijaksi, joten hän uskoo, että tänä vuonna hän voi kerrankin vetäytyä tapahtumien keskipisteestä ja nautiskella tunnelmasta vain katselijana. Jollain toisella on kuitenkin muita ajatuksia, ja Harryn kouluvuosi alkaa pian saada synkkiä sävyjä.

Liekehtivä pikarissa paljastuu itse asiassa lopussa yllätyskäänne, jonka olin kokonaan unohtanut vuosien jälkeen. Muistin lopetuksen ja muistin pääasialliset juonikäänteet, mutta eräs paljastus muistui mieleeni vasta paria sivua ennen kuin se tuli ilmi.  Tämä oli oikeastaan aivan mainiota, sillä jos olisin muistanut kyseisen yllärin, koko lukukokemus olisi ollut alusta loppuun aivan erilainen. Tästä eteenpäin, kun luen kirjat seuraavan kerran, tulen luultavasti kuitenkin muistamaan juuri tämän yllätyksen. Toisaalta jotain muuta pääsee varmasti unohtumaan, joten eivätköhän Potterit aina tuo jotain uutta lukijalleen, mikä onkin hyvän kirjan merkki.

Maailmaan ilmestyy synkempiä sävyjä – ja outoja juonikuvioita

Liekehtivässä pikarissa on nautittavaa seurata myös hahmojen kasvua. 14-vuotiailla alkaa olla jo pieniä ihastuksia, mutta uusien tunteiden käsittely on kaikille melko vierasta. Kirjoissa onnistutaan kuitenkin kuvaamaan nuoruuden viattomat ensi-ihastukset suhteellisen uskottavasti (tosin ehkä vähän epäuskottavan kiltisti, sillä onhan Harry jo 14-vuotias).

Kerronta, dialogi ja kuvaukset ovat Pottereille tyypillisesti täynnä hauskoja sattumuksia ja kuvauksia, joita ryydittää kuitenkin kepeän kerronnan takana piilevä synkkyys sekä aidot hahmot ja tunteet. Tämä on ainutlaatuista ja varmasti Potterien suosion pääasiallinen syy. Vaikka maailma menisi miten synkäksi tahansa, kerronta onnistuu säilyttämään mukana huumorin ja huvittavat huomautukset, jotka tasapainottavat pimeyttä. Ja Kaparihan onnistuu kääntämään tämän kaiken aivan loistavasti suomen kielelle, joka tuntuu tekevän alkuperäiselle materiaalille miltei enemmän oikeutta kuin englanti. Mutta tämä johtuu varmasti vain siitä, että suomi on äidinkieleni.

Spoiler alert: Juonikuvauksessa on kyllä vähän huvittavia, kökköjäkin kohtia. Esimerkiksi huvituin aika paljon tällä kertaa siitä, että vaikka Harryn nimi tuli liekehtivästä pikarista, miksi hänen olisi muka ollut pakko osallistua kolmivelhoturnajaisiin. Kun hän kerran oli liian nuori, niin olisihan vain voitu todeta, että ”kappas, jostain syystä kävi nyt näin. Harry on kuitenkin sääntöjen mukaan liian nuori, joten antaa tämän olla”. Nuorena tätä ei tullut kyseenalaistettua, mutta nyt se tuntuu vain tosi oudolta käytökseltä koulun henkilökunnalta. Toisaalta: kyseessä on nuortenkirja, joten mutkia voidaan vetää välillä vähän suoriksi.

Ei lopun alku vaan alun loppu

Liekehtivä pikari antaa myös loppusysäyksen sille, minkä Azkabanin vanki aloitti: se siirtää sarjan lopulta synkemmille vesille ja nitoo kokonaisuuden yhteen. Siinä ei tule tarinalle selkeää loppua, vaan lopetus pikemminkin ikään kuin aloittaa koko loppusarjan. Kirjan lopussa on alun tuntua.

Lukuvuosi antaakin jokaiselle kirjalle mainion kehyksen – selkeän alun ja lopun – vaikka tarina jatkuukin seuraavaan kirjaan ja kouluvuoteen. Ehkä tässä lieneekin toinen syy Pottereiden suosioon: lukuvuosi muodostaa selkeän kokonaisuuden, johon jokainen voi samaistua, ja sen vuoksi sarjaa on helppo seurata, sillä se on ikään kuin jaksotettu ennustettavalla ja lähestyttävällä tavalla.

Yllätyin siitä, miten paljon pidin tällä kertaa Liekehtivästä pikarista, sillä se jäi aina ennen vähän muiden kirjojen jalkoihin. Toisaalta se jää tälläkin kertaa väliinputoajaksi suosikkini Azkabanin vangin ja Feeniksin killan välissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Liekehtivä pikari olisi millään muotoa huono. Azkabanin vanki ja Feeniksin kilta katsovat molemmat enemmän historiaan, minkä vuoksi nautin niistä – vaikka kokonaisuutena Liekehtivä pikari on itse asiassa harmonisempi kuin Feeniksin kilta.

Aiemmin olen kirjoittanut: Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki
Lue Elinan kirjoitus Liekehtivästä pikarista

Kantani Rowlingin nykyjuttuihin

Olen pettynyt Rowlingin ulostuloihin liittyen transihmisiin ja heidän oikeuksiinsa. Olen itse kaikenlaisen moninaisuuden kannalla ja vahvasti sitä mieltä, että seksuaalinen ja sukupuolinen vapautuminen ja moninaisuus lisäävät onnellisuutta. Mietinkin pitkään, miten suhtautua näihin minulle menneisyydestä niin tärkeisiin kirjoihin, kun niiden kirjoittaja on osoittautunut täysin omien arvojeni vastaiseksi ihmiseksi. Potterit ovat kuitenkin aina olleet ja ovat yhä minulle Rowlingista irrallinen maailma ja irrottautuneet monien fanien mielissä kirjailijansa ulkopuolelle. Kirjoitin tästä myös Viisasten kiven kohdalla. Potterit kannustavat myös lapsia lukemaan, mikä on nykyaika tärkeä arvo sekin. Lisäksi ne ovat jo hyllyssäni eli niiden lukemisesta ei kilahda enää rahaa Rowlingin pussiin.

Helmetin lukuhaasteessa Liekehtivä pikari sopii kohtiin 1. Kirjassa on kartta; 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja; 15. Kirjan nimessä on ja-sana; 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä; 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt; 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi; 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan; 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa; 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari. Tammi 2001. 768 sivua. Suom. Jaana Kapari. Alkuteos: Harry Potter and the Goblet of Fire (2000).