Tommi Kinnunen: Pintti (Elina)

Tommi Kinnunen: Pintti

Wsoy 2018

291 sivua

Joululahjaksi saamani Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti kertoo Tyynelän kolmen sisaruksen elämästä 1950-luvun alussa. Perhe asuu lasitehtaan varjossa. Sisarukset Jussi, Helmi ja Raili ovat kaikki tehtaalla töissä ja koko kylän elämä pyörii lasitehtaan ympärillä.

Kolmenpäivänromaanissa jokaista sisarusta kuvataan yhden päivän ajan. Ensimmäisenä vuorossa on kesäkuussa 1949 Jussi, kolmikon vanhin, joka sairastaa kaatumatautia eli epilepsiaa. Häntä ei sen vuoksi huolita tehtaalla parempiin töihin vaan kierrätetään tekemässä sellaisia hommia, joihin hänen uskotaan pystyvän. Jussi tuntee olevansa erilainen kuin koko muu maailma, hän näkee yksityiskohdat selkeämmin ja erottaa kauneutta ja muotoja siellä missä muut eivät. Hänestä tuntuu hyvältä, kun Helmin mies Reko kuuntelee hänen löytämiään kauniita asioita. Kuitenkin Jussi on myös yksinäinen, koska häntä hyljeksitään tehtaalla ja sisaret saavat pitää hänen puoliaan.

Toisena näkökulman saa Helmi tammikuussa 1950. Helmillä on omat huolenaiheensa ja surunsa. Hän huolehtii tyttärestään Saarasta ja kaipaa menneisyyttä kipeästi. Hän jaksaa käydä töissä ja hoitaa kodin, mutta öisin hän itkee kammarissaan ja Raili saa silittää hänen selkäänsä. Kinnunen kuvaa Helmin surua niin kouriintuntuvan aidosti, että Helmi tuntuu todelliselta kirjan sivuilla. Jussi ei ehkä ymmärrä yksinäisyyttään, mutta Helmi ymmärtää omansa. Yksinäisyyden tematiikka on jälleen siis mukana vahvasti kuten Kinnusen aiemmissakin teoksissa.

Kolmannen päivän, torstain 13.9.1951, tapahtumat kerrotaan Railin näkökulmasta. Raili on ainoa kolmikosta, joka on välillä paennut lasitehdasta ja kylää Helsinkiin. Hän on palannut takaisin tehtaalle, mutta Helsingin aika kummittelee mielessä, samoin kuin se minkä hän melkein sai, mutta menetti. Raili on suorasukainen ja vaikuttaa muista rohkealta, mutta todellisuudessa hän ei ole muita rohkeampi, hän ei vain päästä tunteitaan suojamuurinsa läpi. Hän jatkaa myös vakuuttelua Jussille elämän hyvyydestä.

Sana pintti tarkoittaa lasijätettä ja Kinnunen kuvaakin romaanissaan lasinvalmistusta varsin seikkaperäisesti tuoden termejä ja tekniikoita toisensa perään lukijan silmien eteen. Välillä tuntuu, että kuvaukset lasinpuhaltamisesta ovat turhankin tarkkoja, mutta toisaalta taas kuvausten tarkkasilmäisyys on juuri se, joka erottaa Kinnusen tekstin muista. Hänen kerrontansa on kaunista ja autenttisen tuntuista. Tekstin mukana solahtaa todentuntuiseen maailmaan, lasitehtaan työntekijöiden kuvioihin ja sodanjälkeisen Suomen tunnelmiin. Nautin kovasti myös romaanin selkeästä rakenteesta, jossa edetään päivä ja henkilö kerrallaan - olkoonkin, että päivien väliin jäi monia kertomattomiakin asioita. Romaania aloittaessani kovasti pohdin, voiko Kinnunen lunastaa taas odotukset, olivathan edelliset romaanit Neljäntienristeys ja Lopotti niin taidokkaita, mutta kyllä vaan Pintti on vähintään yhtä hyvä, jos ei parempikin.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin. Lisäksi se sopisi myös kohtaan 35. kirjassa on yritys tai yrittäjä.