Siirry pääsisältöön

Mistä aikaa lukemiselle? Osa 2


Tammikuussa kerroimme aloittaneemme ajanseurannan katsoaksemme, mihin kaikkeen aikamme päivien ja viikkojen aikana kuluu. Tällä tavoin toivomme saavamme uutta näkökulmaa arjen ajankäyttöön ja kenties keksivämme lisää aikaa lukemiselle ja muillekin harrastuksille. Tässä hieman pohdintojamme tammikuun arjesta ja siitä, miten saisimme lisää aikaa lukemiselle. Ajankäyttö osoittautuikin asiaksi, jota on hyvä seurata pidempään kuin yksi kuukausi, joten palaamme vinkkien kera seuraavassa osassa, mutta alustavia haivaintojamme.

HANNA:

Tein tammikuussa meille tosiaan Excelin, jota molemmat ovat voineet muokata omien harrastustensa mukaan ja siten kirjata sinne, paljonko kuhunkin toimeen kuluu aikaa. Tein Exceliin myös sarakkeen, jossa voi tarkastella paljonko päivään jää "selittämätöntä" eli ylimääräistä aikaa - eli paljonko on sellaisia tunteja, joita ei ole merkannut mihinkään. Lähtöoletuksena on ollut se, että saa joka päivä keskimäärin kahdeksan tunnin yöunet, vaikka valitettavasti itse nukun arkisin vähemmän ja viikonloppuisin joskus enemmän tai vähemmän.

Eniten selittämättömiä tunteja kerääntyi viikonloppuisin, mikä on oikeastaan aika ymmärrettävää. Viikonloppuna tulee kenties haahuiltua helpommin ympäri kämppää tai juteltua erinäisistä asioista poikaystävälle eikä siten tule allokoineeksi sitä aikaa Excelissä mihinkään. Arkisin puolestaan näitä selittämättömiä tunteja oli vähemmän, yleensä maksimissaan vain kaksi, joka on sekin paljon. Huomasin kuitenkin ajattelevani joka päivä, ettei minulla ole ylimääräistä aikaa todellakaan mihinkään ja se piti kyllä paikkansa. Sen sijaan, että yrittäisin tehostaa päiviäni siten, että nämä mysteeritunnit saisi käytettyä lukemiseen tai johonkin, koen pikemminkin, että arjessa pitäisi olla näitä mysteeritunteja enemmän. Jos jokainen tunti on kohdistettu jollekin päämäärätietoiselle tekemiselle, arjesta tulee suorittamista eikä ehdi palautua.

Se, mikä Excelissä ei yllättänyt, oli että työt ja matkat söivät sudenosan arjestani, ja alkuvuosi on meillä töissä nyt erityisen kiireistä aikaa. Ruuanlaitto ja TV itse asiassa veivät arjesta töiden ja matkojen jälkeen suurimman osan. Samaan sarjaan lukeutui myös kategoria "muu", johon kuuluu kaikkea suihkussa käymiseen ja töihin laittautumisen välillä. TV:tä taas katsomme viikoittain yhdessä poikaystäväni kanssa, joten se vie sikäli aikaa. Huolestuttavaa on, että lukemiseen laitetut tunnit veivät alle 10 tuntia. Toisaalta - monet muista aktiviteeteista sisälsivät lukemista. Luen usein bussissa, joka menee "matkojen" alle sekä salilla, joka taas lukeutuu "liikuntaan". Jatko-opintoihin puolestaan meni myös tavallista enemmän tunteja, ja blogikin on syönyt aikaa, ja nämä puuhat varastavat nekin aikaa lukemiselta.

Yllättävää ja positiivista oli, että varsinaiseen sometukseen meni vain kuutisen tuntia. Epäilen kyllä kovasti, että some on asia, jota on vaikea seurata: puhelinta tulee räplättyä niin lyhyitä aikoja kerrallaan, ettei sitä tule kirjattua Exceliin, mutta yhteensä nuo ajat saattavat muodostaa melkoisenkin osan. Katsoisin kuitenkin, että some on omalla kohdallani hyvällä tolalla. Pelkkään lukemiseen laitettua aikaa haluaisin kyllä kasvattaa, mutta kuten sanottua, en tiedä vielä, miten löydän tuon ajan ilman, että kulutan itseni arjessa vielä enemmän puhki. Aionkin jatkaa ajanseurantaa ainakin vielä helmikuun ajan ja pohtia samalla, miten elämää saisi järjestettyä toisin.

ELINA:

Aloitin seurantajaksoni muutaman päivän myöhemmin kuin Hanna, joten en ole vielä ehtinyt seurata ajankäyttöäni ihan kokonaista kuukautta, mutta olen tehnyt jo samanlaisia huomioita. Minullakin suurin osa ajasta kuluu tietenkin töissä ja töiden jälkeen eniten aikaa käytän ruokailuun ja ruuanlaittoon, someen, kotitöihin ja tv:n katseluun. Minullakin viikonloppuisin oli enemmän haahuilua ja hetkiä, jolloin en oikeastaan tuntunut tekevän yhtään mitään, mutta eikös niin kuulukin olla. Olen samaa mieltä, ettei arki saa olla suorittamista.

Minullakin lähtöoletuksena olivat kahdeksan tunnin yöunet, mikä arkisin toteutuu aivan liian harvoin! Sain reilu viikko sitten oura-älysormuksen ja olenkin tässä viimeisen viikon aikana seurannut myös sen avulla untani ja aktiivisuuttani. Alkuun ajattelin sormuksen olevan täysin turhake, mutta jo parin päivän seurannan jälkeen huomasin olevani sittenkin kiinnostunut seuraamaan millaista yöuneni ja palautumiseni on sekä miten paljon liikun päivittäin. Ilahduttavaa on, että sormuksen kanssa olen kiinnittänyt enemmän huomiota kunnon yöuniin. Minulla liikuntapalkki näytti excelissä tammikuussa pyöreää nollaa, mikä vähän nolottaa, mutta älysormuksen kanssa olen huomannut, että päivittäiset aktiivisuustavoitteeni täyttyvät todella hyvin - arjessani on siis hyötyliikuntaa onneksi paljon. Kuljen työmatkat kävellen tai pyörällä, työssäni tulee liikuttua suht paljon ja lisäksi lenkkeilen päivittäin koirani kanssa. Eli sinänsä tuo ajankäytön seuranta ei tosiaan kerro ihan kaikkea.

Toisin kuin Hanna minulla lukemista ei sisälly matkoihin tai muihin kategorioihin. Vajaan kuukauden aikana tuli luettua noin 15 tuntia, mikä on sekin vielä aika vähän. Minulla lukeminen tapahtuu arkisin yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa ja viikonloppuisin ehdin välillä lukea muutenkin. Tv:n katselua tuli kuukaudessa lähes tuplat verrattuna lukemiseen. Monesti iltaisin olenkin tehnyt valinnan joko tv:n tai lukemisen välillä. Tv:n katselua haluaisinkin ehkä vielä vähentää, vaikken koe sitä kovin paljon edes katsovani.

Toinen asia, josta haluaisin nipistää tunteja pois on sometus ja internetissä vietetty aika. Minä seurasin somen käyttöä puhelimeni ruutuaika-sovelluksen kautta. Ruutuaika näyttää päivittäin ajan, jonka olen kuluttanut puhelimella ja kertoo vielä minuuttimäärätkin sovellusta kohden. Ruutuaika on ollut sinänsä näppärä, että se näyttää sen todellisen ajan, joka puhelinta tuijottaessa kuluu. Kuten Hanna kirjoitti, on somen käyttöä todella hankalaa seurata, koska sitä selailee viisi minuuttia aina silloin tällöin, mutta itse ainakin huomasin, että noista pienistä palasista tulee lopulta aikamoisia tuntimääriä. Keskimääräinen aikani puhelimella oli päivittäin noin tunnin, joten viikkotasolla käytin puhelinta noin kuudesta seitsemään tuntia ja se on paljon! Toki tuohon aikaan sisältyy siis kaikki viestintä - whatsapp-viestit kavereille, perheelle ja puolisolle, internethaut ja sähköpostin lukeminen, facebookkailu ja instagram. Silti tuntuu, että netissä vietettyä aikaa voisi hieman rajoittaa.


Jatkamme siis vielä helmikuussa ajankäyttömme seuraamista ja pohdimme, miten lukemista saisi lisättyä arkipäiviin. Itse ainakin aion huolehtia riittävistä yöunista, jotta päivät ovat tehokkaampia ja yritän rajoittaa ruutuaikaa (sekä tv:n että puhelimen tuijottamista), jotta lukemiselle jäisi enemmän tunteja. Lisäksi arkirutiineihin täytyisi jotenkin saada lukemiselle sopiva kolo.

Palaamme vielä ajankäyttöön ja lukemiseen kuukauden kuluttua. Mistä aikaa lukemiselle? Osassa 3 jaamme mitä ideoita keksimme lisätäksemme lukuaikaa ja annamme parhaat vinkit, miten lukemista voisi lisätä arjessa.

Kommentit