Andrzej Sapkowski: Myrskykausi (Noituri #8)

Noituri-sarjan kuudennessa osassa palataan takaisin sarjan alkuosan veikeämpiin tunnelmiin ja tutustutaan Geraltin seikkailuihin. Ilahduin todella tästä paluusta takaisin ja pois varsinaisen saagan intensiivisyydestä, vaikka pidin siitäkin. En tosin muista kunnolla sarjan alkupäätä, mutta muistikuvieni mukaan Myrskykausi ei aivan yllä alun novellikokoelmien tasolle, mutta kyllä se siitä huolimatta toimii.

Myrskykausi on itsenäisen ja eheän romaanin sekä alun novellikokoelmien välimuoto. Tarinan punainen lanka on Geraltin ryöstetyt miekat, jotka sitovat romaania löyhästi yhteen. Jäljittäessään miekkojaan Geralt kohtaa erilaisia seikkailuja, jotka eivät varsinaisesti liity toisiinsa.

Yksi seikkailusta on auttaa velhojen yhteisöä hankiutumaan eroon demonista, joka riivaa lähiseutuja. Geralt on kuitenkin alun alkaenkin haluton ottamaan osaa velhojen vehkeilyihin ja veljeilyihin, ja seikkailun opetus ei juuri paranna hänen kuvaansa mokomasta veljeskunnasta.

Samalla hän pääsee kuitenkin lumoavan Punaisen korallin – viehkeän velhottaren – vuoteeseen, ja tämä auttaa häntä miekkojen etsimisessä kiitokseksi avusta veljeskunnalle. Menossa mukana on tietenkin myös Valvatti, joka yrittää taustalla hyödyntää verkostojaan. Kaikki huipentuu häihin, joissa Sapkowskin maailman juonittelut ja itsekeskeisyys tiivistyvät.

Kuten kuvauksestakin käy ilmi, kyseessä on romaanin ja novellikokoelman välimuoto. Erilliset seikkailut on kirjoitettu yhtenäiseksi romaaniksi, jota yhdistää kadonneiden miekkojen arvoitus, mutta erilliset seikkailut voisivat yhtä hyvin olla erillisiä novelleja.

Tästä syystä Myrskykausi tavoittaa varsinaista saagaa paremmin sarjan alkuosan novellien veijarimaisuuden. Huumori kukoistaa, kaikki ei ole aivan niin vakavaa, ja pienet seikkailut seuraavat toisiaan ilman kohtalokkaita seurauksia. Tämä on mielestäni mukava ja kevyt lopetus (jos tämä tosiaan on sarjan lopetus, se jää nähtäväksi) raskaan saagan päätteeksi. Sillä vaikka itse saaga on mainio, se on myös todella raskaslukuinen ja täynnä erilaisia hahmoja ja näkökulmia, jotka sekoittavat lukijan pään. (Pitäisikin oikeastaan lukea ne uudelleen, olen unohtanut ihan kauheasti.) Myrskykaudessa lukijalle tarjotaan ikään kuin viimeinen hengähdys.

Alkupään novellikokoelmiin (Kohtalon miekka ja Viimeinen toivomus, joista en itse asiassa ole kirjoittanut blogiin ikinä) verrattuna Myrskykausi jää kuitenkin jälkeen. Rikkonainen rakenne tekee siitä vaikeamman seurattavan kuin novellikokoelmat, ja vaikka siitä huokuu samaa veijarimaista seikkailunnälkää, Myrskykaudesta uupuvat alkupään satu- ja mytologiaviitteet, joita Sapkowski niissä kutoo taitavasti kerrontaansa.

Romaanin lopussa on myös viite saagan viimeiseen osaan Järven neito. Viite jää todella arvoitukselliseksi, ja jokainen lukija voi päätellä siitä itse, mikä on Geraltin kohtalo ja mistä epilogissa on kyse. Jää nähtäväksi tosiaan, jatkuuko sarja vai ei. Sen suosio peleinä ja Netfilixin sarjana on ilmeinen, ja siksi Sapkowskilla saattaa olla motivaatiota ellei jopa painetta kirjoittaa lisää. (Lisäys: googlasin ja Sapkowski tosiaan on ilmoittanut kirjoittavansa lisää.)

Myrskykausi on siis mukava ja keveä paluu Sapkowskin julmaan ja karuun mutta silti niin kiehtovaan maailmaan, ja jos kirjoja tulee lisää, jään odottamaan niitä. Kiinnostuksella selvitän lisää siitä, mitä Myrskykauden epilogi tarkoitti. Sillä välin voin pelata pelejä ja jään odottamaan Netflixin sarjan toista kautta, joka tulee myöhemmin tänä vuonna.

Lukuhaasteessa sijoitan Myrskykauden kohtaan 23. Kirja, jota luet ulkona.  Lisäksi se sopisi kohtiin 12. Kirjassa ollaan metsässä; 14. Kirja on osa kirjasarjaa; 16. Kirjassa eletään ilman sähköä; 36. Kirjassa liikutaan ajassa; 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa ja 38. Kirja on käännetty hyvin (sillä käännös on tapansa mukaan tässä sarjassa mainio).

Andrzej Sapkowski: Myrskykausi (Noituri #8). WSOY 2017. 426 sivua. Suom. Tapani Kärkkäinen. Alkuteos: Sezon burz (2013).