Saku Tuominen: Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on

Kirjan Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on ydinviesti ja oikeastaan koko sisältö onkin nimeen tiivistetty. Tästä sekä kirjan lyhyydestä johtuen siitä ei ole paljoa sanottavaa, mutta sehän ei haittaa, sillä pyrin muutenkin kirjoittamaan vähän tiiviimmin – ainakin välillä.

Tuomisen kirja kertoo juurikin siitä, mitä sen nimessä sanotaan: hän luotaa siinä itse omia ajatuksiaan ja sitä, kuinka meidän kaikkien – hänen itsensä mukaan luettuna – tulisi osata suhtautua elämään rennommin. Kävi miten kävi, asiat ovat ihan hyvin tai ainakin voivat olla hyvin. Kaikki on asenteesta kiinni, sillä meille jokaiselle sattuu kaikenlaista ja voimme joko voivotella sitä tai kohdata sen hyväksyen sen hyvine ja huonoine puolineen.

Tätä samaa ajatusta sitten pyöritellään puolelta ja toiselta. Kirja on lyhyt, mutta siitä huolimatta tämä ajatus käy lopulta vähän puuduttavaksi, kun tuntuu ettei siitä edetä mihinkään. Eikä siitä ehkä tarvitsekaan edetä. Tuli kuitenkin enemmän sellainen olo, että Tuominen on kirjoittanut kirjan itselleen – mikä toisaalta on mainio lähtökohta kirjan kirjoittamiselle – ja tutkiskellakseen omia ajatuksiaan ja tunteitaan päiväkirjamaisesti. Kuten hän itse sanoo, ei hän itsekään ole vielä täysin oppinut positiivisen ajattelun mallia.

Koimme lukupiirissä kaikki kirjan ihan kivaksi ja positiiviseksi teokseksi, joka pyöri kuitenkin turhan paljon vain yhden lauseen ympärillä. Käyttökelpoisimmaksi ajatukseksi monelle nousi lukukokemuksesta se, että asioihin – ikäviinkin tapahtumiin – voi suhtautua siten, että ne ”tapahtuvat minua varten”. Oivalluksen takana on ajatus siitä, että on itse oman elämänsä päähenkilö, ja kuten elokuvassakin, elämässäkin haluaa nähdä, miten päähenkilö löytää tiensä onneen ja kaikki asiat lopulta tapahtuvat ja ovat juuri niin kuin niiden pitääkin.

Lohdullinen ajatus ja siitä todella voi yrittää ammentaa omassa elämässään – mutta tässä ajatuksessa on varjopuolensa, kuten Tuominenkin toteaa. Kaikki eivät tällaista ajatusta hyväksy: jos asiat ovat todella huonosti, silloin ne todella ovat huonosti eikä sitä kannata mitenkään naamioida. Tuominen on silti sitä mieltä, että asiat ovat kuitenkin hyvin – riippumatta siitä, miten ne ovat. Hän käyttää ajatuksiensa tukena tutkimuksia, positiivista psykologiaa ja keskustelujaan eri ihmisten kanssa. Positiivinen psykologia ja jopa mindfullness todella huokuvatkin teoksessa.

Haluan Tuomisen tapaan uskoa, että asiat todella tapahtuvat, kuten niiden kuuluukin. Nostaisin itse kuitenkin ajatuksen pois minä-keskeisyydestä siihen, että asiat tapahtuvat kuten tapahtuvat enkä niihin voi vaikuttaa: elämällä, luonnolla ja planeetallamme on kulkunsa. Voin tehdä vain parhaani ja vaikuttaa omaan asenteeseeni, mutta sen sijaan, että asiat tapahtuisivat minua varten, olen itse vain pieni osa suurta kokonaisuutta historian jatkumossa. Se on mielestäni vielä tyhjentävämpi ajatus – samaan aikaan lohduton ja lohdullinen.

Viime aikojen uutiset korostavat myös sitä, miten etuoikeutetusta asemasta Tuomisen kirja on kirjoitettu. Tuomisen kritisoijat – joihin lukeutui hänen ystäviäänkin – ovat siinä mielessä oikeassa, että ihmiselle, jolla menee huonosti, ei voi sanoa, että asiat tapahtuvat häntä varten. Ei tarvitse kuin katsoa viimeaikaisia tapahtumia, ja on selvää, etteivät asiat ole aina hyvin riippumatta siitä, miten ne ovat. Maailman katastrofeihin ja ihmisten ahdinkoon peilattuna tämä koko ajatus on todella länsimaalainen kaikessa eksistentiaalisuudessaan. Ei sillä, etteivät ihmiset voisi elää tämän ajatuksen mukaan: ovathan ihmiset selvinneet toivon avulla käsittämättömistä kauheuksista toisen maailmansodankin aikana. Mutta tämän ajatuksen – Tuomisen koko kirjan aiheen – pyörittely omassa mielessään puolelta toiselle tuntuu irvokkaalta sen rinnalla, millaisessa todellisuudessa jotkut maapallollamme asuvat.

Tästä huolimatta kirja on ihan kiva luettava. Sen ajatus on monista samankaltaisista kirjoista jo tuttu, mutta siitä on hyvä muistuttaa itseään aika ajoin. Ja tulihan sitä tekstiä sitten näemmä kuitenkin lopulta ihan hyvin. :D

Lukuhaasteessa sijoitan Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on kohtaan 48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (sen parina on Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt). Lisäksi se sopisi kohtiin 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan ja 28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä.

Saku Tuominen: Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on. Otava 2020. 223 sivua / 3h 13 min (äänikirja). Lukija: Saku Tuominen.