Piia Heikkinen: Ekotrippi

Ekotrippi* on humoristinen kuvaus 2020-luvun mielenmaisemasta ja ilmastoahdistuksesta. Heikkinen kuvaa mielipiteiden polarisaation ja ilmastotalkoot hersyvällä huumorilla ja suorasukaisella tosimaailman uskottavalla kielellä, mutta ahdistavat asiat puskevat silti pintaan. Huumoria on vaikea viljellä, kun ahdistavat asiat ovat niin lähellä kuin ilmastonmuutos juuri nyt on. Ekotrippi on kuitenkin hyvää vapauttavaa ilmastolukemista niille, jotka eivät pelästy ilmastofaktoja ja pientä epämukavuutta - ja jotka eivät ehkä tiedä asiasta ja sopivista ilmastoteoista vielä niin paljon. Kirjaa lukiessa voi oppia kuin varkain, mutta osalle tämä "opetus" voi olla liian osoittelevaa, vaikka Heikkinen sen hyvin piilottaakin.

Päähenkilö Minna Järvinen on eronnut yksinhuoltaja, jonka mies on lähtenyt toisen naisen matkaan (tai jäänyt heidän yhteiseen taloonsa). Kolme lasta - Siiri, Joona ja Jesse - asuvat vuoroviikoin vanhempien luona, ja Minna tekee kaikkensa pitääkseen perheensä taloudellisesti pinnalla. Samalla Minnaa kalvavat syyllisyys ja ahdistus: hän on eineksiä osteleva kiireinen city-nainen, joka ajaa kaikki autoa pidemmät matkat autolla, ei lajittele roskia, syö lihaa kuin viimeistä päivää ja mitä muita ilmastosyntejä voikaan keksiä.

Minna päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää perheen elämänmenon uusiksi. Auto vaihtuu pyörään, lihat lentävät roskiin, ja illat vietetään synkeässä säässä maassa lojuvia roskia ploggaillen. Ennen pitkää Minna on varsinainen ilmastonatiivi, joka keittää saippuatkin itse ja liittyy lasten koulun ekoäiteihin, jotka pistävät koulussa ekoasiat kuntoon. On vain yksi ongelma: ahdistus ei katoa mihinkään, ja lapsetkin vaikuttavat etäisiltä ja etääntyvät vain, kun joululahjat ovat kierrätysroinaa. Savossa asuvat 70-80-vuotiaat vanhemmat eivät hekään ole elämänsä kunnossa, eikä Minna mitenkään voi voittaa Caritaa - idiootin ex-miehen uutta avovaimoa, joka on ekokuningattaren perikuva.

Romaanin toinen päähenkilö on Minnan lapsista vanhin: 12-vuotias Siiri. Siiri se vasta ilmastonatiivi onkin, ja hän on monesti huomauttelemassa, jos hänen äitinsä tekee jotain väärin. Siirin ystäviin kuuluvat koulun muoti- mutta myös ekotietoiset tytöt, jotka  arvottavat toinen toistaan kierrätysvaatteiden muodikkuuden sekä lihattoman ruokavalion perusteella. Toinen ääripää ei ole sen parempi, sillä luokan ilmastonegailija Sami kiusaa Siiriä. Lopulta äidin hurahdus ekoasioihin ja kavereiden luomuilu alkaa tuntua kaikki liaalta, ja ahdistus maailmasta mutta myös omista pienemmistä ongelmista kalvavat sisältä.

Ilmastoasioissa kuvastuu maailman nykyasenne

Ekotrippi on melko osuva kuvaus 2020-luvun mielipideilmapiiristä, jossa mielipiteet ovat polarisoituneet, some jyllää, ilmasto ahdistaa, kaikesta pitää olla ylipäätään jotain mieltä ja kaikkialle pitäisi ehtiä. Kuvaus on itse asiassa niin hyvä, että itse oikeastaan ahdistuin lukiessani, vaikka kirjailijan tarkoitus onkin päinvastainen. Tämä on kuitenkin osoitus uskottavasta kerronnasta, sillä pystyin kuvittelemaan itseni Minnan saappaisiin ja koin hänen ahdistuksensa. Osin tämä on varmasti kirjailijan taitoa, osin sitä että monet samat asiat vaivaavat itseänikin. Minnan stressi milloin mistäkin menee ihon alle: tekee ekoasioissa niin tai näin, aina on väärin päin. Jos jokaista yksityiskohtaa nysvää, aina löytyy joku haitta - valitettavasti. Nyhtökauraakin ostaessa joutuu ostamaan sen muovipaketissa, ja muovin haitathan tiedetään.

Helpotus onneksi tulee, kun päästään siihen lopputulokseen, että jokaisen ilmastoteot voivat olla erilaisia - kunhan asioita miettii ja ne tiedostaa tehden valintansa sen pohjalta. Kaikkea lihansyöntiä ei tarvitse lopettaa kylmiltään tai lakata ostamasta tarpeellisia tavaroita - kunhan jokainen vähentää edes vähän ja vähitellen ehkä enemmän. Totuushan on, että kaikki kuluttaminen tuottaa päästöjä ja vaikuttaa johonkin, mikä taas vaikuttaa toiseen asiaan. Tämän ketjureaktion seurauksena nykymaailmassa ei mitenkään voi välttää sitä, että omalla toiminnalla on jotain negatiivisia seurauksia ympäristölle tai ihmisoikeuksille. Mutta näitä seurauksia voi vähentää ja löytää ne omat tavat elää siten, että ympäristö kestää sen paremmin

Tässä mielessä Ekotrippi on kasvukertomus, sillä Minna ja Siiri kasvavat molemmat ihmisinä ja löytävät omat tapansa tehdä ilmastotekoja. Nimi Ekotrippi kuvaakin sekä tätä kehitysmatkaa, mutta sen voi ajatella nerokkaasti viittavaan myös trippaamiseen eli huumeiden vaikutusten alaisena olemiseen - sillä siltä Minna sekopäinen ekohurahdus välillä vaikuttaa. 

Itse asiassa Ekotrippi niputtaa ilmastoasioiden alle melkoisen kasan nykyajan haasteita: lajikato,  ihmisoikeudet ja vastuullinen tuotanto sekä brändien toimitusketjuissa piilevät eettiset ongelmat. Nämä ovat kaikki erillisiä ongelmia, vaikkakin voimakkaasti linkissä toisiinsa. Kirjalle on annettava kuitenkin se kiitos, että vaikka ongelmatykitys on miltei jatkuvaa, se hoidetaan suht kepeästi ja ja samalla kirja "opettaa" ilmiöiden vaikutuksista toisiinsa ja eri ekoratkaisuista, joita lukijakin voi harkita. Jotkut saattavat tosin pitää tällaista otetta liiankin "opettavaisena", mutta toisaalta sellaiset henkilöt eivät ehkä tartu tähän kirjaan alun alkaenkaan.

Ihmissuhteet ilmastokriisin keskellä

Romaani tuo ilmastoasioiden lomassa kutienkin esille ihmisten välisiä yhteyksiä ja ylipäätään sitä, että olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä, joilla on omat akuutit huolensa. Ilmastoahdistus ei ole yksin, vaan sillä voi olla kaverinaan taloushulet tai murrosiän kasvukivut. Romaanissa Minna ja Siiri tulevat ilmastomatkansa aikana myös lähemmäksi toisiaan. Romaanissa käsitellään nimittäin myös äiti-tytär-suhteita kaiken keskellä: yhtäältä ovat Minna ja Siiri, toisaalta Minna ja hänen oma äitinsä. Sukupolvien väliset railot ja yhteneväisyydet tehdään näkyviksi. 

Sukupolvien lisäksi keinotekoisia railoja on kirjassa kaupunkilaisten ja "maalaisten" välillä. Kaupunkilaiset (tässä tapauksessa lähinnä pääkaupunkiseutulaiset) pitävät kehä kolmosen ulkopuolisia asukkeja "juntteina ilmaston tuhoajina" siinä, missä "maalaiset" pitävät kaupunkilaisia itseään täynnä olevina ilmastovouhottajina, jotka eivät ymmärrä lainkaan, miten vaikea on elää ilman autoa muualla kuin Helsingissä. Kuten arvata saattaa, molemmat ennakkoluulot tullaan osoittamaan vääriksi: maalla eletään lähempänä luontoa ja arvostetaan luontoa eri tavoin kuin kaupungissa, ja päästöt tulevat eri lähteistä. Ilmastonmuutos on kuitenkin kaikkien yhteinen huoli, eikä kukaan ole säästynyt ilmastouutisoinnilta tai sen aiheuttamalta ahdistukselta - asut sitten kerrostalossa kaupungin vilskeessä tai maalaistalossa peltojen keskellä.

Tästä huolimatta on myös ilmastonmuutoksen kieltäjiä, ja romaani kuvaa tätä polarisaatiota melko osuvasti. Polarisaatiota syntyy myös ekoihmisten keskuudessa: romaanissa rikkaat syyttelevät vähävaraisempia lihan syönnistä siinä, missä itse lentävät itse ulkomaille "ekohotelleihin", jonne vähävaraisemmilla ei ole varaa mennä. Jälleen päästöt syntyvät vain eri lähteistä. Jokainen katsoo, että hän itse toimii oikein, mutta muut väärin. Syyttely kuitenkaan on harvoin se oivallisin keino saada mitään muutosta aikaan.

Polarisaatiota esiintyy myös somessa, joka näkyy myös romaanin taustalla. Ylipäänsä Ekotrippi kuvaa nykykulttuuria, jossa se, mitä pistät someen on totuus, jota vasten peilaat itse itseäsi ja jota vasten myös muut peilaavat itseään. Vertailu on valitettavan sisäisesty osa somekulttuuria, joka leviää myös ruutujen ulkopuolelle.

Kielellistä ilottelua

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta Ekotrippi ei suinkaan ole vakava kirja, vaan sen Heikkisen kielellisen ilmasiu on kadehdittavan rikasta. Huumori syntyy rönsyilevästä ja vauhdikkaasta kerronnasta, jossa absurdit tapahtumat seuraavat toisiaan ja synonyymeja eri sanoille ja ilmaisuille löytyy häkellyttävän paljon. Tämä hersyvä kieli ei ole täysin omaan makuuni, mutta se miellyttää varmasti niitä, jotka pitävät ronskista ja huumoripitoisesta otteesta.

Kielenkäyttö on uskottavaa, mihin kiinnitin huomiota erityisesti Siirin kerrontaosioissa. En itse oikeastaan tiedä, miten nuoret nykyään puhuvat, mutta Ekotrippi antaa siitä uskottavan kuvan. Nykyaikaisia ilmauksia ja lyhenteitä lentelee, ja ne valuvat myös Minnan kerrontaan. Minna osuudet ovat kuitenkin nekin hahmon ikäluokalle sopivia: Minna ei heitä liikaa nykykieltä, vaan tekee esimeriksi populaarikulttuurin viittauksia oman aikansa asioihin.

Joitain epäjohdonmukaisuuksia romaanissa ja hahmonrakennuksessa kuitenkin on. On esimerkiksi epäuskottavaa, että Minna, jonka kaikki muut elämänmuutokset ovat menneet mönkään, yhtäkkiä onnistuisi pitämään kiinni ekopäätöksistään ja ylittämään rajansa. Yleisesti Minna hahmona ärsytti minua, mikä osin johtui omaan huumorintajuuni istumattomasta huumorista ja osin hahmon luonteenpiirteistä ja käytöksestä.

Kaiken kaikkiaan Ekotrippi on vauhdikas huumoripommi ilmastonmuutoksesta niille, jotka eivät kaihda suorasukaista kieltä ja jotka haluavat ehkä oppia enemmän eri ilmastohaitoista ja -teoista eivätkä niistä vielä tiedä. Toisille voi puolestaan olla katarttinen lukukokemus ja antaa synninpäästön oman arjen "ilmastorikoksista" - kunhan tekee edes jotain. Toisaalta tämä katarttinen vapautus olisi voinut tulla hieman aiemmin kirjassa, sillä tällaisenaan alkukirjan ahdistus voi hiipiä herkimmillä lukijoilla ihon alle ja kirja jäädä kesken.

Vuoden lukuhaasteessa sijoitan Ekotripin kohtaan 26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin. Lisäksi se sopisi kohtiin 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti; 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija; 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä; 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen; 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

Piia Heikkinen: Ekotrippi. Basam Books 2021. 279 sivua.

*Kirja on saatu arvostelukappaleena. Kiitos Piia Heikkinen ja Basam Books! Kirja on tarjolla myös kiertokirjana, jollaisena sen itse pyysin. Romaanin voi siis jättää jonnekin odottamaan, kunnes joku ohikulkuja nappaa sen mukaansa: kirjassa on mukana lappunen, joka selventää kummastelijoille, mistä on kyse. Hauska idea, jota olen joskus itsekin miettinyt!