Siirry pääsisältöön

Caroline Criado-Perez: Näkymättömät naiset

Näkymättömät naiset on varsinainen pläjäys dataa siitä, miten naiset on jätetty yhteiskunnan ja maailman suunnittelusta maailmanlaajuisesti paljolti huomiotta. Se on kirja, johon jokaisen tulisi tarttua – erityisesti naisten mutta myös miesten, sillä Criado-Perezin esittelemät tutkimukset ja todisteet osoittavat, miten laajalti maailma on rakennettu miehiin perustuvalla datalla ja naiset jäävät sikäli paitsioon. Jopa minä naisena, joka tiedostaa paljon näitä asioita, yllätyin ja vihastuin – kuten monet lukupiirissämmekin.

Yhdistelemällä tietoa ja dataa eri tutkimuksista Criado-Perez osoittaa, miten naiset jäävät toissijaisiksi useilla elämänsaroilla liikennesuunnittelusta rekrytointiin. Osassa tapauksia tämä syrjintä on joko suoranaista sovinismia tai liittyy tiedostamattomiin rakenteisiin ja ennakkoluuloihin, esimerkiksi rekrytoinnissa. Osa suunnittelusta johtuu puolestaan vain siitä, etteivät miehet ole päätöksiä tehdessään osanneet ottaa naisten näkökulmaa huomioon, kuten vaikkapa tarjoamalla raskaana oleville naisille erityisiä parkkipaikkoja työpaikoilla. Kolmanneksi tämä syrjintä johtuu siitä, että monissa tutkimuksissa (vaikkapa lääketutkimuksissa) ei ole ollut joko riittävästi mukana naisia (jos lainkaan) ja kun naisia on ollut mukana, dataa ei ole eritelty sukupuolittain, jolloin olisi saatu tietoon esimerkiksi, onko lääkkeillä erilaista vaikutusta miehiin ja naisiin.

Miten maailma sitten on rakentunut miesten ehdoilla?

Criado-Perez käsittelee aihetta niin kattavasti ja laajalti eri elämänpiireistä, etten mitenkään jaksa käydä niitä kaikkia tässä läpi – sitä varten kiinnostuneen on tartuttava itse kirjaan. Eniten minulle jäi kuitenkin mieleen muutama erityinen kohta. Tekoälyn käyttö rekrytoinnissa on pian arkipäivää, ellei peräti ole jo, ja toivoa vain voi, että tällaisia edistysaskeleita suunniteltaessa olisi huomattu korjata datan vinoutumat, mutta siltä ei Näkymättömien naisten perusteella vaikuta.

Tekoäly päätyy olemaan juuri niin vinoutunut kuin se data, jolla sitä opetetaan. Jos esimerkiksi ohjelmoijan rekrytoinnissa käytetään tekoälyä, joka on koulutettu menestyneiden ohjelmoijien ansioluetteloiden pohjalta, tekoäly oppii karsimaan rekrytoinnista pois ne, jotka jäävät aiemman muotin ulkopuolelle. Kun oletamme, että menestyneet ohjelmoijat ovat valkoihoisia miehiä, joiden kuvat komeilevat ansioluetteloissa, voimme päätellä, minkälaiset kandidaatit tekoäly rankkaa pois – kyllä vain, naiset mutta myös muita etnisiä ryhmiä edustavat miehet.

Start-upien rahoitus sekä lääketiede osoittautuivat toisiksi pöyristyttäviksi aloiksi: naisten hyvinvointiin, kuten synnytysten tai kuukautisten helpottamiseen, ei satsata, koska se ei ole rahoittajien – monesti miesten – mielestä kannata. Miksikö? Koska heillä ei itsellään ole kokemuspintaa asiasta ja investoinnin hyötyjä ei nähdä. Naisten vessoissa taasen on aina pidempi jono, koska naisten vessat ovat pinta-alaltaan samankokoisia kuin miesten, vaikka vessakoppeja mahtuu kyseiseen tilaan vähemmän kuin pisuaareja. Liikennesuunnittelussa ei puolestaan oteta huomioon sitä, että naiset usein ketjuttavat matkojaan töistä kauppaan ja kouluihin. Olin lisäksi järkyttynyt, että autoteollisuudessa ei ole testattu autojen turvallisuutta naisiin perustuvilla testinukeilla kuin viimeisten noin 10 vuoden ajan, ja nämäkin nuket ovat vain pienikokoisia miehiä. Lisäksi nämä ”naisnuket” istuvat poikkeuksetta testeissä pelkääjän paikalla.

No nyt on sitä dataa

Dataa on kirjassa niin paljon, ettei sitä voi väheksyä. Se suorastaan ryöppyää kirjan sivuilta, ja toisaalta sitä on jopa liikaa ja siitä tulee ähkyyn. Koen itse myös eri tutkimusten yhdistelyn kyseenalaiseksi, koska en lukijana voi olla varma, ovatko ne yhteismitallisia, ja harmittaa, etten itse mitenkään voi ehtiä tai pystyä (tai edes jaksa) arvioimaan näitä tutkimuksia: miten ne on tehty ja miten niiden johtopäätelmät ovat yhdisteltävissä. Varmasti Criado-Perez on tästä perillä ja tuntee aiheensa hyvin, mutta tämä asia jäi kiusaamaan minua.

Toisaalta tässä on aihe, josta todella kaivataan dataa: nyt ei ainakaan kukaan voi väittää, että kyseessä on yksittäistapaus, että naiset valittavat turhasta tai ettei dataa ole. Kirja voi olla silmiä avaava, jos pitää mielensä avoinna. Lisäksi, kun on kerätty yhteen näin paljon dataa eri osa-alueilta, ei voida enää väittää, että kyseessä olisi sattuma.

Otetaan esimerkiksi naisten ja miesten palkkaerot: yhdellä alalla huonopalkkaisuus voi olla sattumaa ja naiset hakeutuvat sinne jostain syystä, mutta kun näitä aloja on useita, on laiskaa ajattelua sanoa, että naiset vain hakeutuisivat sinne luontaisesti. Jos asia pitää paikkansa naisvaltaiselta alalta toiselle, on kyseessä selvästi monisyinen asia, jossa sukupuoli ei ole ainoa palkkaeroihin vaikuttava tekijä mutta ei suinkaan vähäinenkään. Esimerkiksi tietokoneiden alkuaikoina naiset hoitivat silloista koodausta vähällä palkalla. Jostain syystä, kun tajuttiin ettei kyseessä olekaan mikään pilipalihomma, miehiä alkoi virrata alalle, naisten osuus kutistui olemattomaksi ja palkat nousivat.

Ketjureaktioita

Teos esittelee hienosti ilmiöiden ketjuuntumista: monien ketjureaktioiden kautta yhteiskunnat ovat rakentuneet sellaisiksi, että naiset jäävät epätasa-arvoisempaan, epäkäytännöllisempään ja köyhempään asemaan. Asiat vaikuttavat toisiinsa tavoilla, jotka eivät näy päättäjille (jotka ovat usein miehiä) tai työnantajille. Toisaalta välillä teos tuntuu vetävän mutkia suoriksi: jos tapahtuu asia x, se ei aina johdu asiasta y. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus konfliktin jälkeisissä maissa: näissä maissa pelkkä konflikti ei välttämättä ole ainoa syy tähän vaan kyse voi olla muutenkin huonosta taloudesta, korruptiosta, ilmasto-oloista… Eli pelkästään konflikteja vähentämällä ei naisten tilannetta paranneta, kuten Criado-Perez ehdottaa, mutta se on hyvä ensiaskel varmasti

Teos ei tartu aina myöskään ilmiöiden juurisyihin. Siinä käsitellään esimerkiksi naisten turvattomuutta kadulla. Criado-Perez kirjoittaa turvallisten tilojen luomisesta naisille. Juuriratkaisu olisi kuitenkin kasvattaa miehiä ja yhteiskuntia, jotka kunnioittavat toisen ruumiillista koskemattomuutta ja ylipäänsä oikeutta olla rauhassa. Turvallisten tilojen luominen on vain laastari.

Criado-Perezin kirjoitustyyli/äänensävy saattaa ajaa lukijoita pois: minun korvaani se ainakin särähtää varsinkin äänikirjassa. On jo valmiiksi todennäköistä, että tällaisia kirjoja eivät lue ne ihmiset, joiden niitä pitäisi lukea, ja jos sellainen henkilö sattuu tämän ottamaan käteensä, syyttävä sävy voi viimeistään sulkea innostuksen lukea edemmäs. Lisäksi teoksessa siteerataan välillä tutkimuksia, joissa todetaan, että ”asia saattaa johtua ilmiöstä x”. Tällaisille epävarmuuksille ei ole mielestäni sijaa, kun halutaan vakuuttaa ihmiset asian tärkeydestä.

Näiden kritiikkien jälkeen ei kuitenkaan missään nimessä pidä luulla, etten pitänyt kirjasta (vaikka en pitänytkään sen äänensävystä tai mutkat suoriksi -tyylistä). Jokainen, joka minut tuntee (poikaystäväni etunenässä), tietää että minulta voi halutessaan kuulla täyslaidallisen patriarkaattisista rakenteista ja asenteista, joten tällainen teos on mielestäni äärimmäisen tärkeä. Koen vain, että siinä olisi voitu ottaa maailman monijakoisuus vielä paremmin huomioon ja että siihen olisi voitu tehdä muutamia hienosäätöjä, jotta se olisi lähestyttävämpi myös niille kriittisille lukijoille, joiden olisi syytä lukea tämä teos ja hyötyä siitä.

Mutta jotta kellekään ei jää epäselväksi: lukekaa tämä kirja. En keksi ketään, kenen ei pitäisi tutustua tähän edes jollain tasolla.

Lukuhaasteessa sijoitan Näkymättömät naiset kohtaan 9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella. Lisäksi se sopisi kohtaan 15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi.

Caroline Criado-Perez: Näkymättömät naiset. Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. WSOY 2020. 411 sivua / 11h 22min (äänikirja). Äänikirjan lukija: Satu Paavola. Suom. Arto Schroderus. Alkuteos: Invisible women. Exposing data bias in a world designed for men (2019).

Kommentit

Lähetä kommentti