Siirry pääsisältöön

Vesa Sisättö: Lukemisen voima

 

Vesa Sisättö tavoittelee Lukemisen voimassa kunnianhimoisia: hän haluaa palauttaa lukemisen kunniaansa ja auttaa vanhoja ja uusia lukijoita löytämään lukemisen uudelleen näinä aikoina, jolloin keskittymiskyky somen vuoksi muisto vain. Ja keskittymiskyvyn palautusta Sisättö kirjallaan lupaileekin.

Elina kirjoitti kirjasta kattavasti ja oivaltavasti 1,5 vuotta sitten, joten en lähde kuvaamaan kirjaa tarkasti, sillä kuvauksen voi tsekata Elinankin postauksesta. Itse asiassa Lukemisen voima on minulla ylipäätään lainassa Elinalta. Sisättö on jakanut kirjansa kolmeen osaan: ensimmäisessä käydään läpi lukemisen historiaa ja ajatuksia siitä, miksi emme enää lue; toisessa osassa kerrataan lukemisen hyötyjä; ja kolmannessa osassa Sisättö tarjoilee vinkkejä lukuharrastuksen uudelleenlämmittelyyn.

Koska rakastan lukemista, tarinoita ja kirjoja ylipäätään (puolisoni sanoin: ”tuntuu että et tule onnelliseksi pelkästään lukemisesta vaan jo vain siitä, että on olemassa kirjoja”), voisi luulla, että Lukemisen voima on kuin tehty minulle. Tavallaan se onkin, mutta tavallaan ei. En oikeastaan vieläkään tiedä, kuka on kirjan kohdeyleisö enkä ole varma, olenko se minä. Oikeastaan tuskin minä, sillä vaikka lukujumi ajoittain vaivaakin, en ole ikinä lopettanut lukemista edes puoleksi vuodeksi.

Ensimmäinen osa on omaan makuuni hieman kehno aloitus tällaiselle kirjalle, jolla on tarkoitus innostaa ihmisiä lukemaan. Kun käydään läpi syitä sille, miksi ihmiset eivät enää lue, soimataan paljon sosiaalista mediaa, pelejä, tv:tä ja muuta turhaa ajankäyttöä. Itse pidän ja olen kiinnostunut peleistä, joten ehkä kavahdin siksi heti puolustuskannalle: henkilö, joka sanoo, että pelit turruttavat ja ovat turhia, ei täysin tiedä, mistä puhuu. On toki pelejä, jotka ovat turhaa höttöä, mutta on myös pelejä, joissa on vaikuttavia tarinoita ja hahmoja, jotka opettavat reaktionopeutta ja päätöksentekokykyä sekä jotka pakottavat tekemään kinkkisiä moraalisia valintoja.

Näin ollen itselleni tuli kirjan ensimmäisestä osasta fiilis, että nyt minulle saarnataan. Tällainen olo ei kuitenkaan varmaankaan tule kaikille – ainakaan toivottavasti, sillä tällainen tapa saattaa käännyttää orastavia lukijoita pois tärkeän kirjan ja lukemisen ääreltä heti alkuunsa.

Toisessa osassa Sisättö kertaa lukemisen hyötyjä, jotka eivät tällaiselle kirjojen ystävälle ole mitenkään vieraita, vaan olen kuullut ne jo moneen kertaan – mikä tietenkään vähennä niiden painoarvoa. Lukuharrastus lisää keskittymiskykyä ja empatiaa, rentouttaa stressin jälkeen sekä voi lievittää masennusta ja yksinäisyyttä. Nämä ovat kaikki painavia syitä lukemisen puolustamiselle ja kiistämättömiä hyötyjä yhteiskunnalle. Mutta… en voi olla miettimättä, ovatko nämä niitä perusteluita, joilla saadaan ihmiset lukemaan.

Liian harvoin kannustukset lukemaan perustuvat sille, miksi lukeminen on kivaa. Harva varmaankaan tarttuu kirjaan, jotta voisi kehittää empatiaansa – se vain tapahtuu sen myötä, kun lukee fiktiota. Sen sijaan kirjaan tartutaan, koska se tarjoaa jotain muuta: viihdettä, ajattelemisen aihetta, uutta tietoa, nojatuolimatkailua, jännitystä, samaistuttavuutta, romantiikka… mahdollisuuden katsoa maailmaan jonkun toisen silmin, jännittää koukuttavia tapahtumia tai käyttää mielikuvitusta tavalla, joka ei ole mahdollista tv-sarjoissa. Hyvä kirja kutkuttaa.

Kolmas osa on ehdoton suosikkini. Siinä Sisättö antaa lukuvinkkejä eri vuodenaikoihin ja elämäntilanteisiin sekä tarjoilee ideoita esimeriksi kotoisan lukunurkan sisustamiseen. Itsehän olen puuhaillut itselleni viimeisen puolen vuoden aikana rentouttavaa lukunurkkaa, ja oli kiva huomata, että aika moni Sisätön lukunurkan ”oleellisuuksista” oli tullut tehtyä niin sanotusti oppikirjan mukaan ihan vahingossa. 😉

Lukemisen voima on siis ihan viihdyttävää luettavaa, mutta en ottanut selvää, kelle se on kohdennettu enkä pitänyt siitä, että se lähti hieman syyttävään sävyyn liikkeelle. Itselleni kirja ei kokonaisuudessaan tarjonnut ehkä hirveästi uutta, mutta jollekulle toiselle, joka kaipaa inspiraatio lukuharrastuksen lämmittelyyn, se voi olla oiva työkalu.

Lukuhaasteessa 2022 Lukemisen voima sopii kohtiin 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija; 16. Kirjan luvuilla on nimet; 27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva; 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää ja 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.

 Vesa Sisättö: Lukemisen voima. Rauhoita mielesi ja paranna keskittymiskykysi. SKS 2020. 212 sivua.

Kommentit