Katsoin erään tammikuisen viikonlopun aikana Netflixin Bridgerton-sarjan kokonaan. Seuraavan lukupiirin kirjaksi valitsin Salaisen sopimuksen, joka on Julia Quinnin Bridgerton-kirjasarjan ensimmäinen osa jo vuodelta 2000. Kukin sarjan kirjoista kertoo yhden Bridgertonin sisaruksen tarinan, ja ensimmäisessä kirjassa päästään seuraamaan sisarusparven vanhimman tyttären Daphnen matkaa.
Daphne Bridgerton on ollut seurapiireissä jo useamman kauden ajan, mutta sulhasta ei vain löydy. Häntä suitsivat sekä äiti Violet että isommat veljet Anthony, Benedict ja Colin. Daphne ei kuitenkaan voi suostua aviovaimoksi itseään vuosikymmeniä vanhemmille sulhasehdokkaille. Kuvioihin astuu Anthonyn koulutoveri, pitkään maailmalla matkustellut herttuan arvonimen isältään perinyt Simon Bassett. Daphne ja Simon sopivat pian salaisen sopimuksen, jossa he teeskentelevät kiintymyssuhdetta toisiinsa, jotta Simon saa olla rauhassa seurapiirien epätoivoisilta äideiltä ja heidän tyttäriltään, ja Daphne taas saisi ovensa taakse kilpakosijoiden lauman. Teeskennelty suhde osoittautuukin oikein toimivaksi ratkaisuksi – ainakin siihen asti, kunnes oikeat tunteet astuvat mukaan.
Juonikuvio on kulunut, epäuskottava ja silti hämmentävän toimiva. Romaani imaisee mukaansa 1800-luvun Lontoon seurapiireihin. Tv-sarja oli pakko katsoa sen yhden viikonlopun aikana, koska se koukutti niin pahasti, mutta romaani toimi kyllä lähes samalla tavalla. Tämä siitä huolimatta, että sarjan katsottua loppuratkaisukin oli jo selvillä. Daphnen ja Simonin romanssi on yksi versio Austenin teksteistä. Quinnin romaani ei ole kenties historiallisesti tarkka, mutta itseäni se ei häirinnyt. Viihderomaaniksi ihan mukavaa vaihtelua.
Tv-sarjaan oli romaaniin nähden tehty useita isojakin muutoksia, joista suurin oli kenties se, että siinä oli todella paljon enemmän sivujuonia ja kaikkien sisarusten kohtaloita ruodittiin jo ensimmäisellä tuotantokaudella. Toisaalta se teki sarjasta mielenkiintoisemman. Romaanin pääpaino on kuitenkin Daphnessa ja Simonissa, ja hyvä niin. Edes Seurapiirisanomia (eli juorulehteä) julkaisevan Lady Whistledownin henkilöllisyyttä ei yritetty paljastaa tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Toki aihetta sivuttiin välillä, mutta pääosin Lady Whistledown näkyi kirjan sivuilla ainoastaan lukuja aloittavina katkelmina hänen juoruaviisistaan kun taas televisiosarjassa hän toimii onnistuneesti kertojana.
Vaikka romaani seuraa vain pääparin tarinaa, jää mielestäni Simonin osuus välillä todella hataraksi. Toki juoni on monilta muiltakin osin aika epäuskottava, mutta en vain millään ymmärrä Simonin ajatuksenjuoksua ja toisaalta myös hänen vannomansa lupauksen pyörtämistä. Olin ajatellut, että ehkä romaanissa tutkitaan tarkemmin Simonin ajatuksia kuin tv-sarjassa, mutta siltä osin jouduin hieman pettymään. Netflix-sarja on tunnettu myös rohkeista kohtauksistaan, ja makuukamarin tapahtumat kuvataan romaanissakin pääosin aika suorasukaisesti ja väliin todella kliseisiä sanakäänteitä käyttäen. Romaania on kuitenkin näiltä(kin) osin luettava viihderomaanina, jolloin juonen ontuminen tai kuluneet sanavalinnat eivät niin haittaa.
Tv-sarja on visuaalisesti kaunista katseltavaa ja monilta osin se ehkä jopa vei voiton romaanista, vaikka Salainen sopimus olikin luettuna myös ihan mainiota viihdettä ja pakoa korona-arjesta. Helmet-lukuhaasteessa Salainen sopimus sopii esimerkiksi kohtiin 3. historiallinen romaani, 5. kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, 6. kirja kertoo rakkaudesta, 14. kirja on osa kirjasarjaa, 16. kirjassa eletään ilman sähköä ja 20. kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen.
Julia Quinn: Salainen sopimus. Tammi 2020. 360 sivua. Suomentanut: Laura Liimatainen. Alkuteos: The Duke and I. 2000.
Kommentit
Lähetä kommentti