Siirry pääsisältöön

Kohti Helsingin kirjamessuja 2022



Ensi viikon lopulla Helsingin Messukeskuksen valtaavat jälleen Helsingin kirjamessut, jotka kokoavat yhteen kaikki ihanat kirjat, kirjailijat ja lukijat. Odotamme jo innolla, ja näin tasan viikkoa ennen messuja jaammekin molempien fiilistelyä ja tärppejä tuleville messuille.

Saimme myös arvottavaksi pääsylippuja kirjamessuille. Suoritamme kirjamessulippujen arvonnan tänä vuonna vain Instagram-tilillämme eli ota seurantaan @paljonmeluakirjoista ja pysyttele kuulolla arvonnasta! Pääsylipuistamme ja arvontalipuista kiitokset Helsingin Messukeskus.

ELINA:

Ihanaa päästä jälleen kirjamessuille! En vielä tiedä, minä päivinä ehdin tänä vuonna messuille, mutta tarkoituksena olisi ainakin muutamana päivänä paikalla pyörähtää. Eniten odotan uutuuskirjojen hypistelyä sekä löytöjen tekemistä antikvariaateista. Muutama mielenkiintoinen keskustelukin on kuitenkin jo merkattu messulehteen:

Perjantaina 28.10. Esplanadi-lavalla on klo 16.30-17 Paula Nivukosken haastattelu, jossa hän kertoo kolmannesta romaanistaan Kerran valo katoaa. Minulla on tosin yhä lukematta myös hänen toinen romaaninsa Mainingin varjo, se odottelee lukuvuoroaan kirjapinossa. Nivukosken esikoisromaani Nopeasti piirretyt pilvet oli vallan lumoava, joten ajattelin ostaa myös hänen uusimman romaaninsa messuilta mukaani.

Lauantaina 29.10. Helsingin Sanomat haastattelee klo 14-14.30 Senaatintori-lavalla Tommi Kinnusta tämän uutuudesta Pimeät kuut, jonka ehdinkin jo lukea ja josta pidin paljon! Kiinnostaa siis kuulla vielä kirjailijan mietteitä romaanista. Tämä haastattelu tulee myös verkkoon, joten jos en lauantaina ole paikan päällä niin tämän taidan joka tapauksessa katsoa ainakin verkosta!

Myös Eeva Kolu kertoilee kirjoittamisestaan lauantaina klo 17.30-18 Lonna-lavalla. Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt oli yksi viime vuoden mieleenpainuvimpia lukukokemuksia. Voisinkin palata sen pariin taas piakkoin. Olisi myös mielenkiintoista päästä kuuntelemaan Kolua messuilla.

Sunnuntaina 30.10. messuilla taas pääsisi kuuntelemaan naisten viihdekirjallisuudesta klo 10.30-11 Töölönlahti-lavalla. Keskustelijoina ovat Elina Pulli ja Elina Kilkku ja haastattelijana Aleksi Pöyry. Tämäkin aihepiiri kiinnostaa, joten katsotaan jos ehtisin tuolloin paikalle.

Monia muitakin kiinnostavia keskusteluja messulehdestä löytyy ja ehkä jotain muutakin tulee käytyä kuuntelemassa, kunhan ensin selviää minä päivinä messuilla ehdin piipahtaa!

HANNA:

Elinan tapaan odotan jälleen messuja innolla! Kirjamessuilla on aina oma tunnelmansa, kun niin paljon tietoa, tarinoita ja erilaisia ihmisiä on kokoontunut yhteen ja puheensorina vain humisee korvissa. Aina jossain on jotain meneillään. Yleensä keskustelut ovatkin messujen parasta antia. Tänä vuonna minua kiinnostavat itselleni ajankohtaiset aiheet: työelämä ja bisnes, lukeminen, luonto, mytologia sekä  tiedeaiheet

Työelämän saralla minua kiinnostavat erilaiset työvalinnat ja tulevaisuuden työsuhteet perjantaina klo 12 ja klo 14.30. Itse uskon jatkuvaan oppimiseen ja työelämän mielekkyyden tärkeyteen, joten kiinnostuksella kuuntelen näitä havaintoja. Teen ammattini puolesta myös paljon vastuullisuusviestintää, minkä vuoksi lauantain klo 16 "Viherpesuopas" kiinnostaa erityisesti - ehkä kyseinen opus lähtee messuilta myös matkaan

Luonto hiipii messuille mm. ekoahdistuksen muodossa lauantaina klo 12  😄 Eli keskustelua ilmaston- ja ympäristönmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksesta ja myötätunnosta omia resursseja kohtaan. Sunnuntaina klo 11.30 luodataan metsän hyvinvointivaikutuksia. Samaan aikaan sunnuntaina klo 11.30 puhutaan teemalla Nature Writing. Keskustelemassa on mm. Maria Turtschaninoff, jolta on tullut tänä vuonna uusi teos Suomaa. Keskustelu on ruotsiksi, kuten kaikki Turtschaninoffin keskustelut valitettavasti. Ehkä yritän harjoittaa pitkästä aikaa kielitaitoani.

Lukemisen saralla lauantaina kuullaan kirjailijuudesta ja sen muutoksesta eri vuosikymmennillä klo 11. Kiinnostavaa kuulla, miten kirjailijan  rooli on muuttunut vain vuosikymmenissä. Miltei heti perään klo 12 on lauantaina keksustelu siitä, saako kirjailija ottaa läheisistään ja elämänsä varrelta vaikuteitta. Todella kiinnostava aihe noin luovuuden, ammentamisen ja etiikan näkökulmista. Mytologian saralla messuilla kuullaan sunnuntaina klo 15.30 puolestaan siitä, miten Tolkien on ottanut vaikutteita Kalevalasta, ja lisäksi Mikko Kamula kertoo uutuusteoksesta Kalevan pojat klo 16.

Mutta sunnuntaina ehkä tärkein aihe koko messuilla eli klo 14.30 "Kaikki tukevat lukemista mutta kuka on valmis tekoihin?". Todellakin! Haluan kuulla vastauksen tähän kysymykseen

Kommentit