Paljon melua kirjoista

Olenkin tänä vuonna ottanut ihan asiakseni tutustua Maja Lunden ilmastokvartettiin, sillä keväällä luin Mehiläisten historian ja kesällä Sinisen . Nyt lukuvuorossa oli kolmas ja viimeisin osa Viimeiset , joka jatkaa Lunden tasaisen laadukasta ja realistista linjaa. Kuten aiemmatkin osat, Viimeiset on kolmessa aikatasossa kulkeva tarina ilmaston- ja ympäristönmuutoksen ravistelemasta tulevaisuudesta sekä siitä historiasta, joka on johtanut tähän päivään ja sen yli. Mehiläisten historia käsitteli mehiläiskatoa, Sininen vesipulaa ja Viimeiset puolestaan eläinten sukupuuttoa – tarkemmin sanottuna mongolianvillihevosten (eli przewalskinhevosten / takhien) päätyä sukupuuton partaalle (ihmisten toimesta) sekä toimia lajin elvyttämiseksi. 1800-luvulla Pietarin eläintarhan eläintieteilijä Mihail kuulee liiketuttavaltaan Poljakovilta, että Mongolian aavikoilta on löydetty merkkejä takheista – muinaisesta ensimmäisestä villihevosesta. Innostuneena Mihail kirjoittelee kuulun eläintenpyydys...

Ferranten Napoli-sarjan toinen osa Uuden nimen tarina vie sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna yhteiskunnallisemmalle tasolle. Ferrante tekee tämän kuitenkin taidokkaasti tavalla, joka kuvaa kahden nuoren naisen elämää ja sen vuoristorataa Italian 60-luvulla. Näiden kahden nuoren naisen elämän taakse kätkeytyy kuitenkin paljon yhteiskunnallisia taustavaikuttajia: rakkausseikkailutkaan eivät ole pelkkiä romanttista hömppää vaan niissäkin yhteiskunnan rakenteilla on oma osansa. Uuden nimen tarina jatkaa kertoja Elenan ja hänen lapsuudenystävänsä Lilan katkeransuloista ystävyyttä ja tarinaa Napolissa. Romaani jatkaa Lilan häistä, joissa Lila tajusi itse liian myöhään tehneensä virheen avioliitossaan. Avioliitto lähteekin liikkeelle onnettomasti: väkivaltainen aviomies ja temperamenttinen jääräpäinen vaimo eivät ole hyvä yhdistelmä. Elina kuvasi romaanin juonta mainiosti arviossaan jo 2017 >> Elena puolestaan jatkaa koulunkäyntiä ja hakee yliopistoon. Onnenkantamoisen seurauksena ...

Vitsi, miten olisinkaan halunnut pitää Jessie Burtonin Nukkekaapista . Sen lähtökohta ja kuvaus on niin lupaavan kihelmöivä: historiallinen 1600-luvun Amsterdam, maaginen realismi ja upea kansi. Minun on kuitenkin pakko heti alkuun sanoa, että harva romaani on ollut samanlainen pettymys kuin Nukkekaappi . Olen lukenut Burtonin Muusan , joka oli mielestäni ihan hyvä, mutta Nukkekaapin järjetön juoni sekä ohuet hahmot eivät saaneet kuin huokailemaan ärsytyksestä sivu toisensa jälkeen. Romaanin päähenkilö on noin 18-vuotias Nella, jonka selkeästi vanhempi nelikymppinen kauppias Johannes hakee maaseudulta avioon. Aviomies ei kuitenkaan osoita mitään kiinnostusta uutta vaimoaan kohtaan tämän yrityksistä huolimatta. Talossa asuu myös miehen pahansisuinen vanhapiikasisko Marin, joka yrittää patistaa veljeään myymään heidän tuttaviltaan myytäväksi saatua sokeria. Lisäksi talossa on pari palvelijaa, joista Cornelian kanssa Nella ystävystyy suhteellisen pian. Hyvittelyksi välinpitämättömyyd...

Lokakuussa pääsimme molemmat kiinni hyvään luku- ja kuuntelutahtiin. Lisäksi molempien kirjahyllyyn päätyi iso kasa uusia kirjoja. Helsingin kirjamessut värittivät myös tietenkin lokakuuta – tällä kertaa verkossa. Lisää kirjamessutunnelmia on tulossa blogiin vielä ensi viikolla. ELINA: Vihdoinkin tuntuu, että olen päässyt taas lukutahtiin kunnolla kiinni. Lokakuun aikana sain luettua neljä kirjaa ja vaikka olisin toki voinut lukea tuplasti enemmänkin niin olen silti saldooni tyytyväinen. Sain lisäksi luettua vihdoinkin loppuun kesälomalla aloittamani Sadan vuoden yksinäisyyden , josta ehdinkin jo kirjoitella.  Tässä kuussa kirjahyllyni täydentyi peräti 20 uudella kirjalla... Hups! Ensinnäkin tilasin Harper Collinsilta arvostelukappaleena Mhairi McFarlanen uusimman romaanin ja he lähettivät sieltä ystävällisesti myös toisen romaanin (joka vaikuttaa juuri sopivalta luettavalta marraskuussa). Tilasin lisäksi jo alkukuusta Rosebudilta neljä kirjaa, koska verkkokaupan tarjonta oli aiv...

Mhairi McFarlanen Mitä jos en löydä sinua koskaan on täydellistä nokkelaa chick lit -viihdettä . Romaani sopii luettavaksi sopivasti näin syksyllä tai ennen joulua, koska se kuvaa juuri tätä ajanjaksoa. Romaanin päähenkilö Laurien pitkäaikainen poikaystävä Dan haluaa erota eikä Laurie tiedä miten hän jaksaa, kun joutuu näkemään ex-puolisonsa joka päivä yhteisellä työpaikalla. Lisäksi Dan onkin pian yhdessä jo uuden naisen kanssa – ja he odottavat lasta. Eräänä iltana Laurie jää jumiin työpaikan hissiin komean mutta pinnallisen kollegansa Jamien kanssa ja he sopivat valesuhteesta, jonka avulla Laurie voi kostaa Danille ja Jamie voi havitella ylennystä.  Jos jätetään taas sikseen aivan täysin epäuskottava juonikuvio valeromanssista, on tämä romaani todella mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Totta kai koko juoni on enemmän tai vähemmän kummallinen ja Laurie tuntuu välillä kovin sinisilmäiseltä siihen nähden, että hän on työkseen raudanluja asianajaja ja vieläpä hyvä työssään. Siitä hu...

Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet tarjoaa erilaista ja uskottavaa scifiä niillekin, jotka eivät välttämättä scifistä perusta. Romaani ei ole dystopia vaan tulevaisuuskuvaus, jossa on mukana myös ripaus toivoa. Se, näkeekö kirjan maailman dystopiana, riippuu varmaan lukijasta: itselleni maailma, jossa maapallo on miltei romuttunut, vaikka ihmiskunta selviääkin, on eräänlainen dystopia – vaikkakin sieltä optimistisemmasta päästä. Itäranta ei petä. Kirjailijan kieli ja kerronta ovat tukahduttavan kauniita jälleen kerran. Siinä, missä koin Kudottujen kujien kaupungin kompastuvan omaan koukeroisuuteensa, Kuunpäivän kirjeet palaa Teemestarin kirjan säästeliämpään mutta silti herkistävään runollisuuteen. Runollisuus syntyy, kun sanoja – erityisesti verbejä – käytetään vertauskuvallisesti, mikä kutkuttelee jälleen omia sananystyröitä. "Missään muualla taivas ei ole samanlainen. Tiedän, että olet nähnyt taivaan Maan yllä, mutta vain valojen tahraaman. Toivon, että jo...

Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat on maagisen realismin täyteinen romaani, jossa luonto on yhtä ihmisen kanssa, mutta samalla se on kuvaus Puolan kivuliaasta historiasta – erityisesti toisen maailmansodan aikoihin. Ensimmäisen lukukerran jälkeen jäin lähinnä pöllämystyneeksi: tämä teos vaatii ehdottomasti toisen lukukerran, jotta siitä saa enemmän irti. Tokarczuk on vuoden 2018 nobelisti, jonka palkinto julkistettiin kuitenkin vasta vuonna 2019. En ollut kuullut Tokarczukista aiemmin, mutta hänen teoksensa kuulostivat varsin kiinnostavilta ja siksi nappasin vuosi sitten Helsingin kirjamessuilta mukaani hänen romaaninsa Alku ja muut ajat.   Kesällä löysin sopivan hetken lukea se. Alku ja muut ajat sijoittuu kuvitteelliseen puolalaiseen Alku-nimiseen kylään, jota neljä eri arkkienkeliä valvoo neljältä suunnalta. Alku on keskipiste, asukkaidensa koti, josta ei lähdetä vieruskylää kauemmaksi. Romaani kuvaa Alun asukkaiden vaikeaa elämää. He elävät suhteellisen omaehtoisesti, kunnes ...

Nobelisti Gabriel García Márquezin pääteos Sadan vuoden yksinäisyys on kiinnostanut minua jo vuosikaudet. Muistan katselleeni kirjaa lapsuudenkotini kirjahyllyssä ja sen nimi tuntui valtavan kiehtovalta ja houkuttelevalta. Olen joskus parikymppisenä lukenut Márquezilta Rakkautta koleran aikaan , enkä muista tuosta teoksesta juuri muuta kuin että pidin siitä valtavasti. Niinpä lähdin lukemaan tätä maagisen realismin merkkiteosta suurin odotuksin. Osin jouduin suurien odotuksieni vuoksi pettymäänkin, mutta oli kirja silti valtavan huikea lukukokemus. Romaani alkaa Macondon perustamisesta, viidakon keskellä olevasta kuumasta pienestä kylästä. Romaani kuvaa Buendían suvun elämää ja vaiheita kylässä. Se kertoo kuitenkin enemmänkin kuin vain kylästä tai suvusta ja sen ihmisistä, se peilaa koko Kolumbian historiaa samalla. Buendían suvun jäsenet eivät ole mitään tapettiin sulautuvia hiirulaisia vaan räiskyviä, huikentelevaisia ja enemmän tai vähemmän kummallisia persoonia, jotka värittävät ol...