J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Vielä viimeistä Harry Potter -postausta. Menihän näidenkin postausten parissa melkein vuosi lopulta enkä edes saanut postattua kaikkia viime vuoden puolella! Tämän postauksen jälkeen en kuitenkaan aio ihan hetkeen kirjoitella Pottereista enkä ehkä lukeakaan. Tosin töissä kyllä luemme työparini kanssa sarjan ensimmäistä Jim Kayn kuvittamaa osaa lapsille, mutta sitä nyt ei lasketa. Jatkossakin voisin Pottereiden osalta ehkä päivitellä ainoastaan näitä jo kirjoitettuja postauksia. Varsinkin tämä viimeisin postaus jäi hieman lyhyeksi, koska lukukokemuksesta on kuitenkin jo yli puoli vuotta aikaakin.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset alkaa samoin kuin muutamat viimeisimmät sarjan kirjat eli ei suinkaan Harrysta vaan taikamaailman tilanteesta yleensä ja tässä tapauksessa Kalkaroksesta. Kalkaroksen hahmo saakin myös tässä romaanissa enemmän tilaa, samoin kuin esimerkiksi Malfoyn perhe, jonka rooli on viimeisessä osassa aika suuri. Romaanissa muutenkin pimeän puoli saa aina vain enemmän valtaa ja romaani on kaikkinensa kovin synkkä. Hyvästit joudutaan jättämään jälleen monelle tutulle hahmolle.

Ero edellisiin osiin on sikäli suuri, että Kuoleman varjeluksissa Tylypahka loistaa poissaolollaan ja kun tähtikolmikko ei suuntaakaan tuttuun kouluun, muuttuu romaanin vire ja tahti täysin erilaiseksi kuin aikaisemmissa. Kouluvuosi rytmittää romaaneja jotenkin kotoisalla tavalla, mutta nyt on valloillaan vain sekasorto, joka kuvastuu myös romaanin rakenteesta itse tapahtumiin. Tylypahkan sijasta Harry, Ron ja Hermione lähtevät telttaretkelle. Muistan edelleen ensimmäistä kertaa romaania lukiessani vallinneen pettymyksen siitä, etteivät päähenkilöt palaakaan tuttuun ja turvalliseen Tylypahkaan, ja kuinka omituiselta ja paikallaan junnaavalta tuo telttailu kaikkineen tuntui. Lisäksi koko telttailujakso tuntui jatkuvan todella pitkään. Tällä lukukerralla tuo osuus ei tuntunut ehkä aivan niin pitkältä, vaikka kenties karsimisen varaa olisi ollut.

Romaanissa on tietyllä tavalla koko ajan meneillään kaksi juonilinjaa, mikä myös tekee siitä mielestäni hieman rasittavan seurata. Harry ja kumppanit yrittävät koko ajan enemmän tai vähemmän etsiä hirnyrkkejä, koska nehän ovat avain Voldemortin kukistamiseen. Toisaalta he yrittävät samaan aikaan saada selvää siitä, mitä ihmettä Dumbledore on heille jättänyt, mitä ovat kuoleman varjelukset ja mihin niitä voisi käyttää. Monesti lukija (ja myös Hermione selvästikin) turhautuu, että hirnyrkkien etsimisen sijaan Harryn mielenkiinto on kuoleman varjeluksissa tai jossain muussa epäolennaisessa. Romaani ei olekaan ehkä kuulunut ikinä mielestäni sarjan parhaimpiin, vaikka se päätösosana on tietenkin olennainen ja moni asia löytää viimeisessä osassa paikkansa kuten kuuluukin.

Dumbledoren menneisyys ei myöskään ole ollut mielestäni kiinnostavaa, ainakaan ensimmäisillä lukukerroilla. Nyt olin taas tällä lukukerralla unohtanutkin kokonaan nuo tapahtumat. Dumbledore tuntuu olevan romaanissa paljon esillä, niin kuoleman varjelusten etsimisessä kuin Rita Luodikon elämäkerran sivuillakin. Romaanin lopussakin hän vilahtaa ja mielestäni tuo King's Crossin osuus on edelleen suht hämärä, vaikka olenkin sen nyt jo monia kertoja lukenut. Toisaalta oli jälleen ihan hyvä, etten ole tätä viimeistä osaa lukenut aivan puhki, koska olin unohtanut paljon tapahtumia ja näin ollen romaani tarjosi edes hieman yllätyksellisyyttä.

Viime vuoden Helmet-lukuhaasteessa kirja sopi mm. kohtiin 4. kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 7. kirjassa rikotaan lakia, 9. kirjassa kohdataan pelkoja, 13. kirjassa eksytään, 30. kirjassa pelastetaan ihminen, 33. kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 39. kirjassa lennetään, 41. kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan ja 42. kirjassa on isovanhempia. 

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Tammi 2008. 828 sivua. Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta. Alkuteos: Harry Potter and the Deathly Hallows. 2007.